Kukkien kastelua

Heinäkuun tehtäväni on kastella pihamaalla kukkia. Lukuisia kukkia. Erinäköisiä ja -värisiä kukkia, joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Aivoihini on asennettu palomuuri, joka blokkaa kukkien, pensaiden, köynnösten ja muiden vihreiden asioiden nimet, niiden hoito-ohjeista puhumattakaan. Kanniskelen kastelukannuja ristiin rastiin pitkin pihaa ja todennäköisesti ohitan juuri ne kasvit, jotka kipeimmin tarvitsevat vettä. Eräänäkin kesänä kastelin tarmokkaasti ja huolellisesti ruttojuurta raparperina.

Yleensä en pidä sateesta, en varsinkaan kesällä. Nyt olen kuitenkin salaa tyytyväinen kun ilmatieteen laitoksen sivut rienaavat sateita ja kukat saavat vetensä ilman kastelukannurumbaa.

Keväällä suunnittelin kuinka pistäisin kalenterin lukkojen taakse, lojuisin viikkokaupalla kiireettömästi laiturilla ja lukisin vanhoja akuankkoja. Kaikkea muuta. Kalenteri on vaivihkaa täyttynyt menoilla ja merkinnöillä. Kaikki erittäin mielekkäitä menoja, mukavia immeisiä ja hauskoja tapahtumia, mutta siihen suunnittelemaani aikatauluttomaan nollaukseen en taida päästä. Toisaalta, malttaisinko maata Ankkalinnassa muutamaa päivää pidempään?


Vietin rentouttavan viikonlopun hyvässä seurassa akselilla rantasauna-järvi-pihagrilli. Talviturkki sai kyytiä. Jonkun mielestä varmaan hävettävän myöhäisessä vaiheessa kesää, mutta tälle vilukissalle keskimääräistä aikaisemmin. Söimme hyvin, maisemaristeilimme Saimaalla ja kummastelimme kuinka nykyään Monopolissa luottokorttikone on syrjäyttänyt paperirahat.

Kolmesta savolaisesta kummipojastani olen ehtinyt jo näkemään kahta. Vanhimmalle olen joskus luvannut tarjota tuopin Mikkelin torilla. Asian järjestäminen on vielä vaiheissaan. Taidan olla kahdeksantoistavuotiaan silmissä niin armoton kalkkis, notta saa nähdä ilkeääkö miekkonen tädin seurassa terassilla näyttäytyä.


Keskimmäisen kanssa kävin mopoajelulla. Eikä pelottanut yhtään, varma ja taitava kuski. Ihmeellinen aikavääristymä, samaa kaveriahan pitelin sylissäni ristiäisissä vasta hetki sitten... Kummipojan katu-uskottavuus nousi kummasti, kun naapurin rouva ikkunasta kurkatessaan luuli, että kyydissä oli joku nuorempaa ikäluokkaa oleva suttura. Väärinkäsitys tosin paljastui seuraavana päivänä.

Pienimmän kummipojan kanssa temusimme leikkipuistossa ja kävimme pitkät ja merkitykselliset luonnontieteelliset keskustelut käsitellen teemoja koira sanoo hau, kissa mau. Useammalla uusinnalla. Kuinka ihmeessä voin luotsata töissä väsymättä kahtakymmentä vilkasta eskarilaista vaikka vasemmalla kädellä, mutta yhden pienen kaverin kanssa heiluminen käy kunnon päälle?

Sadetutka lupaa kastelukannuille lepoa vielä huomenna. Varsin kätevää, sillä ajelen seuraavat päivät siksakkia pitkin Itä-Suomea. Toivon mukaan paikalliset sateet sijoittuvat lähinnä kukkapenkkien päälle ja ajoreitin varrella paistaa aurinko.