Itarannikkoa alaspain

Kavin mainiolla Fraser-saaren turneella. Saari on yksi maailman isoimpia hiekkasaaria. Sekin hiekkaranta jota paa-asiassa puskettiin nelivedoilla menemaan oli noin 90 kilsaa pitka. Melkoiset maisemat. Ja hiekkaa joka paikassa. Sita ropisee vielakin tavaroista ja vaatteista. Ensimmaisen paivan jalkeen naama oli kuin pandalla, aurinkolasien alla oli ainoa hiekaton kohta.

Kuvista saattaapi saada vaikutelman etta ajaminen hiekalla on kuin valtatieta vetelisi, mutta pehmeassa upottavassa hiekassa ajaminen on melkoista taiteilua. Itsehan en ole niita parhaimpia kuskeja, mutta kokeilin kuitenkin vartin verran sita sutimista ja luovutin ajovuoron suosiolla seuraavalle. Onneksi auto oli taynna innokkaita kuskeja, joten meikalaisen ei tarvinnut enempaa vaarantaa kenenkaan henkea. Eras ranskalainen kundi sai melkein kaadettua auton hiekkadyynilla kyljelleen, vaikka oli olevinaan niin kokenutta ja patevaa kuskia, notta.

Reissuun lahtijat oli jo valmiiksi isketty kahdeksan hengen autoporukoihin. Naissa arvonnoissa voi kayda joko todella hyvin tahi huonosti. Mulla kavi talla kertaa mieleton munkki, meikalaisen porukka oli kiistatta paras. Huumorintajuisia immeisia, jotka eivat sylkeneet tuoppiin, mutta joilta yhteispeli kokkauksien ja siivouksien kanssa sujui myos hyvin. Eraalle hollantilaistutulle ei kaynyt ihan niin hyva saka, niiden porukka kun ei pystynyt toimimaan yhteen hiileen tippaakaan. Toisten ajotaidoista kettuiltiin ja nalvittiin. Jokainen kavi salaa evaslaatikolla syomassa mita sattuu, ja viimeisena paivana hyo vetivatkin sitten kuivaa leipaa koko paivan.

Mukavia immeisia tuolla reissulla oli muutenkin, ei pelkastaan meikalaisten menopelissa, tulihan sita iltaa istuttua leirilla pikkutunneille... Onneksi sain vasta pois lahtiessa kuulla kaikki karmeat kummitustarinat. Leiripaikka on nimittain aboriginaalien vanhalla pyhalla paikalla, eivatka henget aina ole kovin mielissaan siita etta immeiset mellastaa leirinuotiolla. Esimerkikisi viheltamisen sanotaan tuovan paikalle pahoja henkia. Joku aika sitten joku oli kettuillessaan vihellellyt nuotion aaressa. Notski oli sammunut kuin napista painamalla ja joihinkin valokuviin oli ilmeistynyt ylimaarainen tumma hahmo... Uskoo naita sitten kuka haluaa.

Tositarina on kuitenkin saksalaisen Jacobin tarina. Saarella on paljon dingoja, jotka saattavat kayda immeisten kimppuun. Taman takia meilla piti aina olla dingokaveri jos lahdimme kauemmaksi muiden luota. Pari kuukautta sitten saksalainen kundi oli samanlaisella turneella vetanyt huimat humalat ja lahtenyt hortoilemaan metsaan oksennukset rinnuksilla. Haa oli sammunut metikkoon ja herannyt vasta kun dingot olivat jarsineet naamaa. Kolmen tunnin taistelun jalkeen kundi oli paassyt konyamaan leiriin melkoisilla puremavammoilla. Ilmeisesti kaverin passikuva ei enaan muistuta omistajaansa...

Viimeisena paivana tuli puhetta etta olen matkalla itarannikkoa alaspain. Harmittelin kun en tunne ketaan jolla on auto. Ranskalainen Fred tuumasi jotta hyvanen aika, onhan hanella auto, hyppaa kyytiin. Ajettiin Noosaan, jossa kaytiin kavelemassa tuntikaupalla kauniissa kansallispuistossa. Mie nain koalan livena puussa. Monta tuntia sita olikin niska kenossa tahyilty puiden latvoihin.

Noosasta jatkoimme matkaa Byron Bayhin, johon Fredin oli maara jaada ja mun piti palata takaisin ylos Brisbaneen. Homma rullasi taas niin helposti kuin taalla tuntuu asiat rullaavan. Mentiin Byron Bayn rantsuun, jossa oli liuta Fredin tuttuja Brisbanesta. Notkuttiin paiva rannalla, kaytiin syomassa, kappailtiin kaupungilla ja kaveltiin majakalle, Australian itaismpaan pisteeseen kahtomaan nakoaloja. Hyppasin sitten mainion irkkupariskunnan kyytiin ja paasin suoraan Brisbaneen hostellin ovelle.

Olen nyt pari paivaa Brisbanessa. Hostellista loytyi vanhoja tuttuja, joten eilen illalla luonnollisesti vaihdettiin kuulumisia muutaman tuopposen aaressa. Huominen menee kokonaan elaintarhareissulla ja keskiviikkona lahdenkin parin viikon hyppaykselle Uuteen Seelantiin. Siita sitten tuonnempana.

Purjehdusta ja muuta mukavaa

Melkein viikon se otti, mutta sain viimeinkin selatettya jetlaakin ja palautettua normaalin vuorokausirytmin. Kengurut loikkii ja Australian arska paistaa kuumasti. Jokainen joka on olluna rannalla meikalaisen kanssa (etenkin Ida) tietaa, etta lotraan arskarasvan kanssa huolella, ja taalla kirjaimellisesti uin aurinkorasvassa. Sen verran tuota palanutta nahkaa ja erikoisia rusketusjalkia on vastaan kavellyt, etta pyrin kaikin tavoin valttamaan samaan kerhoon paasya.

 

 

 

Vingutin visaa ja hyppasin kolmeksi paivaksi satavuotiaan purjeveneen Solway Lassin kyytiin. Moottorilla mentiin tosin suurin osa ajasta, mutta oli se silti komian nakoinen vanha rouva purjeissaan tahi ilman. Reissuun sisaltyi snorklausta, syomista (aivan liikaa!), pitkia valkoisia hiekkarantoja, mahtavia maisemia ja mukavia immeisia. Kylla kannatti. Ei tullut uitettua kameraa snorklatessa, joten guuglettakaapa Great Barrier Reef tahi Iso Valliriutta, niin sielta loytyy jos jonniinlaista kuvaa kaloista ja koralleista.

 

 

 

 

 

Omituinen kuntoiluvimma iski kesken kaiken laiskottelun, ja pistin holkaten puolet tasta rannasta. Ei ehken tule tapahtumaan ihan heti uudestaan...
 

 

 

 

Verkossa killuessa kyyti oli melekeen kuin Linnanmaella.

 

Samassa hytissa asui pari nuorta mimmia, toinen Sveitsista ja toinen Hollannista, seka vanha huumorintajuinen aussimummeli. Keskustelimme heti alkuun Australian vaarallisista elukoista, kun mamma veti potin kotiin heittamalla rivo virne naamallaan, etta kylla se on tytot tuo kalsarikaarme jota teidan nuorten naisten pitaa eniten taalla varoa. Samantyyppista tykitysta mummeli pisti menemaan koko kolme paivaa. Muutenkin laivalla oli hauskoja immeisia ympari maailmaa. Moni sanoi, etta olen ensimmainen suomalainen jonka he tapasivat. On aina mukavaa saada valittaa positiivista Suomikuvaa maailmalle :)

 

 

 

Mutta sananen viela vaarallisista elukoista. Meikalaista varoiteltiin niin vallan kauhiasti myrkyllisista hamahakeista, kaarmeista ja skorppareista, mutta onneksi viela mikaan naista ei ole tullut vastaan. (Taman kirjoittaminen luonnollisesti manaa kaikki edella mainitut paikalle hetken paasta). Menen liioitellun varovaisesti etenkin julkisiin vessoihin huudellen uhkauksia nurkissa mahdollisesti vaaniville hamahakeille ja tarkistan kenkien sisukset ennen jalkaan laittamista. Ennen nukkumaan menoa kurkistan peiton ja tyynyn alle, eika mieleeni tulisi missaan nimessa menna kaantelemaan kivia, skorpionien lempipaikkoja. Ensi viikolla lahden muutaman paivan saarireissulle, jolloin ajelemme pitkin luonnonpuistoa ja nukumme teltassa. Mulla on karmea etiainen, etta tuttavuus naihin kuvottaviin otokoihin tulee tehtya tuolla reissulla.

Olen saanut mainion pehmean laskun Australiaan taalla Marjukan ja Jamesin luona. On melekoisen ihanaa saada asustella omassa huoneessa (omalla kylpparilla) ennen monen kuukauden hostellimatkaamista. Olen paassyna nakemaan maisemaa autoreissuilla ja kaymaan kauniilla rannoilla puhumattakaan kaikista kaytannon vinkeista reissaamisen suhteen. Ruoka tassa residenssissa on myos vertaansa vailla.

Reissublondi paasi muuten taas paljastamaan urpoutensa eraana paivana tuolla kylilla. Nain tupakka-automaatin kapakin seinustalla ja ihmettelin Marjukalle notta mitenka eri tupakkiaskeissa on eri ikarajat? Mitenka kummassa toista laatua saa polttaa 16-vuotiaana ja toista 20-vuotiaana? Blondi liikenteessa, kyseessahan olivat siis hinnat... Tahan pieneksi selvennykseksi etta 20 dollaria on noin 17 euroa. Siita sitten vaan isolla rahalla tupakkia ostamaan toverit.

Huomenna jatan Airlie Beachin taakseni ja jatkan matkaa yobussilla kohti etelaa. Tasta turneesta enemman tuonnempana. No worries mate!

Ensivaikutelmia Australiasta

Ensimmaiset havainnot kenguruista eivat olleet suoraan koko perheen luontodokkareista. Siella ne kengurut maata potkottelivat raatoina teiden varsilla lintujen nokkiessa lihaa luiden ymparilta. Loikkijat ovat kuulema melkoinen riski liikenteessa. Mokomat tulevat kolareissa tuulilasista lapi ja potkivat paniikissaan etupenkilla istujat kuoliaaksi. Kaytiin vartavasten lentokentan tienoilla bongailemassa elavia yksiloita. Kylla ne melekolailla holtittomasti pomppivat menemaan teiden yli. Taalla Airlie Beachin lahella on pienia vallabikenguruita. Isot punajattikengurut ovat viela bongaamatta. Sellaista(kaan) en haluaisi saada syliini liikenteessa.

Suomalaiselle tuppisuulle australialainen small talk saattaa olla hieman ylitsevuotavaa aluksi. Jos Hakiksen S-marketin kassa alkaisi yhtakkia kysella iloinen hymy huulillaan etta mitas olet tanaan puuhaillut ja mitas kaikkea muuta kuuluukaan, niin voisi olla Tokoinrannan Jaskalla ja Matilla naamat kurtussa. Alan jo hieman tottua naihin kohteliaisuuskyselyihin, enka ihan jokaiselle kassaneidille kerro koko elamantarinaani :).

Meikalaiselle, mestarinukkujalle taman reissun jetlaaki on tulluna vahan yllatyksena. Ensimmaiset paivat menivat lievahkossa sumussa. En muista koskaan karsineeni aikaerosta tassa mittakaavassa. Unirytmit ovat aivan tolataan, herailen vielakin aamuyosta virkeana uuteen paivaan. Siina sita sitten pyoritaan ympyraa tuntikaupalla ennenkuin aurinko alkaa nousta. No, lomallahan tassa ollaan. Vetelen paikkareita laguunilla tahi vaihtoehtoisesti kaverin sohvalla. Tulin moikkamaan taalla asuvaa suomalaista toveria, muka seuraa pitamaan. Toisin sanoen makaan iltaisin kuola poskella sohvalla kuorsaamassa.

Makailen mielellani myos Airlie Beachin laguunilla arskaa ottamassa. Lamminta piisaa ja lammittaa viela enemman kun ajattelen notta tana vuonna valtan duunin kurahousurumban. Kavimma myos muutamalla kauniilla rannalla. Meikalaista on niin helppo pelotella. Kuultuani pari valittua kammottavaa tarinaa krokotiilien hyokkayksista tyydyin vain uittelemaan varpaitani rantahiekassa.

Useampikin immeinen varoitteli Australian kalleudesta. Totta puhuivat. Kaikki maksaa maltaita. Saastot ja lainat taitavat sileta jo talla Australian patkalla. Mutta jospa sita Aasian puolella saa laitettua budjettia balanssiin. Taalla on silti niin paljon must -juttuja, joissa nyt kertakaikkiaan ei halua pihistella kun tanne asti on tullut. Lahden kohta kolmen paivan purjehdusreissulle. Tasta varmaan lisaa tuonnempana. Naihin kuviin, naihin tunnelmiin aurinkoisesta Australiasta.

Pitka matka maapallon toiselle puolelle

Mina pidan lentamisesta. Oikeasti. Lentokentat ovat kiinnostavia, lentaminen on mukavaa. En ole koskaan pelannyt lentamista, mutta toisaalta en myoskaan ruoki pelkoja katsomalla lentoturmaohjelmia... Viime paivina olenkin saanut lennella meleko riittavasti ja nahda lentokenttia oikein olan takaa. Vinkkina teille toverit, jos haluatten viikoksi Australiaan, elekee ostako halvimpia mahdollisia lentoja, menkaa isolla rahalla...

Aloitin matkani tiistai-iltana Helsinki-Vantalta. Singaporessa istuskelin lahinna kentalla kahvia horppimassa seuraavaa lentoa odotellessa. Lentokoneissa en malttanut nukkua kunnolla, vaan kahtelin leffoja ja litkin limpparia aivan sahkojaniksena. Viela yksi leffa, sitten kylla nukun, onhan nyt viimeisin Madagasgar viela pakko nahda...

Brisbanessa missasin lennon ja jouduin odottelemaan vuorokauden seuraavaa mahdollista. Ajattelin paasta kertaheitolla eroon jetlaakeista ja nukkua kunnon pitkat younet lakanoiden valissa. Niinhan sita taas luulisi... Ehdin olla hostellihuoneessa kolme minuuttia, kun ylapedin irkkumimmi jo houkutteli drinksuille keskustaan. Napattiin mukaan norskimimmi ja pari irkkukundia. Loistava ilta, hauskoja baareja, mukavia immeisia, kertakaikkisen kiinnostava kaupunki, saatan palata paremmalla ajalla. Ehdin nukkua sitten sen muutaman tunnin ennen aamun lentoa, mutta lomallahan taalla ollaan, kuka naita laskee...

Taalla sita siis ollaan Airlie Beachilla Koilis-Australiassa. Herailin juuri pitkien unien jalkeen. Aurinko se nakojaan paistaa, ja kunhan tasta tokenen, suuntaan laguunille nahkaa karventamaan.

Tyon alla on "Sata asiaa joita tehda Australiassa" -lista, jonka sain australialaiselta tamppitoveriltani. Talla hetkella kohdat: Syo Pie Facen piirakoita ja Syo barbeque-ateria ovat jo kruksattu. Enaa 98 kohtaa jaljella!