Viimeinkin Etelä-Koreassa

Kiina jäi taakse. Päivääkään en vaihtaisi poies, mutta tuskin palaan maahan heti huomenissa. Sitä soppaa on sulateltava jokunen hetki, ennen kuin osaan eritellä plussat ja miinukset. Kiina on tällä hetkellä yksi iso kuukauden jäsentymätön palkki aivojen takaosassa. Junaillaan tahi busseillaan nyt tämä Etelä-Korea ensin läpi ja kassellaan sitten mitä Pikavuorosta jäi käteen.

Korean laivaan ehdittiin, vaikka viimeiset kanssamatkustajat juoksivat kyytiin muutamaa minuuttia ennen laivan lähtöä. Rikkaat ne hyteillä koreilee, sanoo pikavuorolainen ja asettuu lattialle tatamimajoitukseen. Tatamihuoneet erotettiin toisistaan vain ohuilla sermeillä, joten elämisen äänet kantautuivat heleposti muiden looseihin. Jossain vaiheessa tosin tajusin, että eniten elämisen ääniä taisi tulla meijän porukasta. Yksi kappale maailmoja tuli taas parannettua muutaman matkatoverin kanssa. Saman tatamin parturikampaajaopiskelijat saivat onneksi hieman nokitettua aikaisella aamuherätyksellään ja kiinapopillaan.

Olimme menevinämme buffaan syömään, mutta laivaruokailu osoittautuikin hihnastokouluruokalaksi. Söin kalan ja sen pään. Purkkinuudeleita tuli myös vedettyä huolella. Ääntä kohti meni myös Sojua ja muutama olut. Laiva ei todellakaan ollut mikään Baltic Princess. Yökerhossa oli muutama pöytä ja vähän ruokailevaa porukkaa, sekä jotain hämärää suomalaista sakkia. Kiinalaiset vetivät jo iltakymmeneltä pyjamat päälle ja hiihtelivät yökuteissaan pitkin laivaa.

Soulissa on nyt heiluttu nelisen päivää. Tykkään kaupungista kovastikin, mutta täällä on niin paljon kaikkea kiinnostavaa, etten ehtinyt tehdä läheskään kaikkea sitä mitä halusin tahi suunnittelin. Huomenna matka jatkuu yhdellä välilaskulla kohti Busania. Päätin jo, että tulen Busanin jälkeen takaisin Souliin jokuseksi päiväksi paikkaamaan aukkoja. Jo katukuvan katseluun menee päivä poikineen.

Kävimmä tänään Pohjois-Korean rajan tuntumassa kiikaroimassa vastarannalle. Tuntui oudolta seistä katseen kantomatkan päässä jostain itselle niin käsittämättömästä paikasta. Kahtokeepa taas vaikka wikipediasta kyseisen maan ihmisoikeusrikkomukset ja muut mukavuudet.

Suurlähetystön tilaisuus Taru Jumak-raflassa. Kupillinen Makgeollia.

Vaikka Etelä-Korea on kaikkea muuta kuin pohjoinen naapurinsa, täältäkin löytyy kauneusvirheitä. Kävimme etsimässä paikallisesta Kontulasta metsiköiden ja puistoalueiden keskeltä Guryongin slummeja. Olympialaisten aikaan kadut puhdistettiin vähemmän edustavista katujen asukeista ja jengi rakensi omat hökkelikylänsä rikkaan Gangnamin kupeeseen poies silmistä. Aaltopeltitalojen takana levisivät kontrastina korkeat tornitalot.

Näinä päivinä pitäisi tehdä jonkinlaisia päätöksiä siitä, mihin matka jatkuu. Pikavuoron karavaani ei kulje enää kuin ensi viikkoon. Sitten on kaivettava omat aivot naftaliinista ja alettava taas suunnitella omia reittejään. Vaihtoehtoja on sen verran, että heittelen varmaan ensi viikolla nopalla matkasuunnitelmaa.

Shanghai ja Peking

Sain edellisen postaukseni jälkeen muutamaltakin taholta huvittunutta palautetta mahdollisesta reissuväsymyksestä. Sitä kieltämättä oli ilmassa raskaiden yhden yön stoppien jälkeen. Onneksi Shanghai ja Peking pelastivat Minun Kiinani.

Shanghain ensimmäinen papukaijamerkki oli jo se, että sain iskettyä itseni samoille sijoille neljäksi yöksi. Kamat sai kirjaimellisesti purkaa lattialle ja levittäytyä kuin kotiinsa. Meitä oli onneksi pari saman siisteyskäsityksen omaavaa immeistä samassa huoneessa. Raivasimme läjien keskelle kävelyväylän ja kaikki oli taas hyvin maailmassa.

Shangaissa oli suuren maaliman makua kaikkien tuppuloiden jälkeen. Kävimmä heti ekana iltana mukavalla jatsiklubilla livemusaa kuuntelemassa. Viihdepäällikkö Pöyry järjesti meijät myös vippikortillaan Shanghain parhaaksi valittuun yökerhoon, Mintiin. On se viihdepäällikkö meille kaikenlaista kivaa reissun aikana järjestellyt :)

Kävimmä kokkailemassa hot pot -ravintelissa omat sapuskamme. Pöydän keskelle tuodaan höyryävä pata, jossa asiakkaat itse keittelevät pöytiin tilaamansa raa´at sapuskat. En ole koskaan ollut suuri keitetyn lihan ystävä, mutta lammas padassa oli yllättävän hyvää. Ikävä yllätys oli tosin se, että ravintolat menivät tolkuttoman aikaisin kiinni. Eräänäkin iltana liian myöhään liikkeellä ollessamme tallasimma useamman kilometrin ruokajahdissa ja päädyimme lopulta syömään pullanmakuista nakkisämpylää koko yön aukiolevaan leipomoon.

Hostellin alakerrassa oli näppärä pieni ravinteli, jossa vetelimme härkäsammakkoa kastikkeessa. Käärmettäkin katteltiin, mutta jotenkin sinä iltana käärmeenpää valkkarikastikkeessa ei iskenyt. Tykkään kovasti kiinalaisesta tavasta tilata isolla lössillä pöytä täyteen ruokaa yhteiseen käyttöön. Suomessa harvoin näin toimitaan, ellei sitten jollain nyyttäreillä. Omat annokset vaan nenän eteen, ja sitten mätetään hiljaa lautanen tyhjäksi. Haarukalla kämmenselkään sitä, joka minun lautaselle tulloo.

Shanghain museo ei ollut aivan niin pistooli kuin matkaoppaat antavat ymmärtää. Vanhana museoluutana osasin kuitenniin valkata valikoimasta heti itseäni kiinnostavat asiat, kuten huonekalut, jadeveistokset ja heimovaatteet. Skippasin kolikot ja savenpalaset suosiolla. Tykkäsin myös kävellä pitkin katuja ja kattella immeisten elämää ja olemista. Siinä kaupungissa sitä olikin ja runsaasti.

Shanghain ykkösvalinta oli ehkä kuitenkin eläintarha. Pelkäsin notta Aasian tyyliin tilat olisivat ankeat ja likaiset, mutta yleisesti ottaen (lukuunottamatta norsujen eloa)  Shanghain eläintarha oli melko hyvin hoidettu. Pandaahan minä sinne läksi katsomaan. Ekaa kertaa näkemäni panda oli paljon pienempi kuin luulin. Ei mikään harmaakarhu. Gorillat ja muut apinat olivat niin inhimillisen oloisia ilmeineen ja liikkeineen, että jäimme pitkäksi aikaa seurustelemaan serkkujen kanssa. Hämähäkkiapina olisi lähtenyt kassissa kyytiin, ellei paksu lasi olisi erottanut meitä.

 

Eräs erikoinen tuttavuus eläintarhareissulla oli sveitsiläinen Maria, jonka löysin naama lytystä pandahäkkiä vasten. Maria kuuluu pandapongareihin, jotka kiertävät ympäri maailmaa eläintarhoissa pandoja ihailemassa. Maria esitteli kuvia itsestään halailemassa pandoja, kertoi kaikkien Euroopan eläintarhoissa olevien pandojen nimet ja iät, ja yritti värvätä minuakin hämärään kerhoonsa. Marian sivuharrastus ovat jääkarhut...

Peking oli toinen nappivalinta tällä Kiinan turneella. Sankat saastepilvet olivat onneksi hieman kaikonneet, enkä joutunut käyttämään hengityssuojaa kertaakaan. Mao Zedongin ruumis oli pakko käydä katastamassa Taivaallisen rauhan aukiolla. Oli se kaikessa pahailussaan kuitenkin melkoisen suuri palikka Kiinan historiassa. Mausoleumiin piti jonottaa, eikä mitään laukkuja tahi kameroita saanut tietenkään olla mukana. Henkilöllisyystodistustakin kysyivät, mutta onneksi passin jäätyä hotellille Masa lainasi kelakorttiaan. Sillä sitten menin heittämällä Maoa moikkaamaan. Veikkasimma tosin vahvasti, että arkussa makaa vahanukke. Tian´anmeniä tallatessani kahtelin jalkoihini ja arvailin montako ruumista niilläkin sijoilla on maannut kasiysin mielenosoituksen verilöylyissä.

 

Kielletyn kaupungin palatseja tutkiessa meni puoli päivää. Pidempääkin olisi mennyt, mutta halusimma välttää Angkor Wat -ilmiön ja lopetimme palatsiturneen vielä kun oli hauskaa. Hauskana sivujuonena turistikierroksellemme nousi jalkavaimojen paljous ja asema keisarien hoveissa. Cixi niminen jalkavaimo nousi viidenneksi alimmalta jalkavaimoportaalta lopulta leskikeisarinnaksi ja oli yksi Kiinan vaikutusvaltaisimpia naisia. Aika tiukka mimmi.

Pekingin ankka maistui aivan kalkkunalle, mutta olihan sitä käytävä maistamassa. Hämähäkkiä arvoimma poikien kanssa yömarketin ruokakujilla, mutta niin oli kovat turistihinnat, että jäi tällä kertaa syömättä. 

Kiinan reissu sai loistavan päätöksen muurilta. Kaunis päivä, kauniit maisemat ja hyvää treeniä laukatessa pitkin muuria. Huomenna yritetään suhata Etelä-Koreaan. Siinä matkanteossa on vielä niin monta liikkuvaa osaa kaikkine kulkuvälinevaihtoineen, että eipäs vielä leimata passia ennen kuin ollaan laivassa. Kassellaan Koreassa!

HomeInn-turneella Kiinassa

Missä mennään Jouko ja Kosti? Ei aina hajuakaan. Karavaani eli Pikavuoro kulkee Kiinan itärannikolla viiden millin kaupungista toiseen yhden yön taktiikalla. ShantouZhangzhouLongyanNanpingHuangshanHangzhou, mitä näitä nyt onkaan; yksi pitkä helminauha samanlaisia kaupunkeja, jotka tulen muistamaan myöhemmin yhtenä isona taajamana ja tapahtumana.

Hiljaiset sähkömopot käsilämmittimillä, katukeittiöt, saasteinen ilma, kielimuuri, jatkuva tuijotuksen kohteena oleminen (ottakee nyt jumankeuta valokuva niin kestää pidempään), suloiset kiinalaiset lapset, sokkeloiset kauppakujat, julkiset ovettomat kouruvessat. Tällainen filminauha tulee varmaan pyörimään päässä.

Eräs yhteinen tekijä tällä turneella on HomeInn-hotlaketju, johon tarvittaisiin jo kantakortti. Jostain syystä päädymme aina näihin iloisten tyttöjen kansoittamiin hotelleihin. Onhan se tietenkin asiakkaille todella kätevää, että tyttömainokset sujautetaan oven alta. Siitä voi sitten korttiloista valita minkä tyyppistä seuraa haluaa. Kerää vaikka koko sarja.

Yritämme säästää asumisessa rahaa ja sulloudumme salaa neljästään kahden hengen huoneisiin. Välillä ihmettelen eikö respantyttöjä mietitytä yhtään, kun aulaan pölähtää kahdenkymmenen hengen seurue nyssäköineen, ja muutaman huoneen luovuttamisen jälkeen aula on tyhjä. 

Erään HomeInnin pihalla pidimme varsinaisia uudenvuodenkemuja. Ilotulitusraketit ovat melkoisen halpoja täällä, eikä turhia rajoituksia niiden räjäyttelyyn ole säädelty. Tai jos onkin, eihän myö tyhmät turistit sitä ymmärretä. Ostimma isot paketit pommeja ja räiskimmä menemään. Hotellin vartija oli geimeissä mukana, kysäisi vaan kohteliaasti käsimerkein viimeisen pommin pamahdettua, että olihan tämä sitten tässä, joohan...

Yhdessä kaupungissa kävimmä kivassa buffaravintelissa. Itse sai kokkailla keitoksensa pöydässä levyillä, ruokaveneet purjehtivat pitkänä jonona pöydän ohi kulkevassa purossa ja oluttakin sai kiskoa samaan halpaan hintaan niin paljon kuin napa veti. Meille suomalaisillehan se sopi. Sain uskollisen ihailijan paikan kuurosta apupojasta. Keskustelimme viittomakielisanakirjan avulla useamman tovin varsin hyvin toisiamme ymmärtäen. Se oli oikeastaan pisin ja merkityksellisin keskustelu, jonka olen paikallisen kanssa näillä lakeuksilla käynyt. Englantia täällä vääntää todella harva. Aina ei auta edes elekieli tahi piirtäminen. Ollaan välillä niin eri aaltopituuksilla kiinalaisten kanssa ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.

Hyppäsimmä parin matkatoverin kera poies eräästä kaupungista ja kävimmä vuoristoreissulla. Eihän sekään mennynnä aivan niinkuin Strömsössä. Emme päässeet niille huipuille ja paikoille joihin halusimme, mutta tulihan sitä jollekin kukkulalle kiivettyä ja vesiputousta kasseltua. Onhan näitä vuoria ja vesiä nähty reissuvuosien varrella, tämän reissun anti olikin siinä, että pääsi edes hetkeksi luonnon keskelle kaupunkivilinästä.

Mulla on kaiketi olleet hieman vääräntyyppiset mielikuvat ja odotukset Kiinasta. Odotin enemmän riisipeltoa ja maalaismaisemaa, eli ilmeisesti aikahyppyä sadan vuoden taakse. On sitä maaseutuakin välillä bussin ikkunasta näkynyt, mutta asetumme aina kaupunkeihin. Näissä pikkukaupungeissa on saman verran väkeä kuin koko Suomessa. Muistan kuinka yritin aikoinaan rautalangasta vääntää intialaisille että kertomani väkiluku koskee todellakin koko maata eikä ainoastaan pääkaupunkia. Täällä kielimuurilandiassa moista keskustelua ei pääse edes avaamaan.

Kylmyys syö naista. Olin viettänyt kesää niin monta kuukautta, ettei kroppa taas oikein tajua että ollaankin Suomen lämpötiloissa lammaspipo päässä. Reissuväsymystä saattaapi myös olla hieman ilmassa. Moitin ihteäni siitä, että menen lampaana laumassa (vaikkakin mukavassa sellaisessa), enkä suhaile enemmän itsenäisesti. Määmää vaan bussin kyytiin, ja jos joku kertoo mikä on seuraavan kaupungin nimi niin kiva, jos ei, niin ihan sama. Onhan siellä kuitenkin HomeInn. Ja taas mennään.
Huomenna tosin Shanghaihin, johon asetutaan jopa neljäksi päiväksi. Jospa siihen kaupunkiin saisi kosketuspintaa enemmän kuin näihin yhden yön HomeInnilöihin. Tästä lisää tuonnempana.

Nanning, Hainan, Hong Kong, Macao

Päivät juoksevat ohi niin, ettei itsekään pysy vauhdissa, saatika sitten blogi ajan tasalla. Aina ei ole aikaa, konetta tahi toimivaa nettiyhteyttä. Jos kaksi viimeistä elementtiä on käsissä, ensimmäinen puuttuu takuuvarmasti. Nytkö tässä nopeasti kämpillä pistäytyessä pitäisi sitten yrittää ynnätä viime viikon Kiinan tapahtumat ja ajatukset. Sain pitkän Macao-päivän jälkeen lainaksi matkatoverin koneen, jonka iskin tietenniin tapani mukaan tilttiin heti alta aikayksikön. Mikäs ajatus siinä enää säätämisen jälkeen kulkee muuta kuin unta kaaliin ja kone sängyn alle säilöön. Nyt uusi yritys. Meno on ollut kivaa, mutta todella hektistä. Omaa aikaa pitäisi osata ottaa enemmän, pysähtyä välillä ja hypätä poies tästä isosta iloisesta hullunmyllystä. Jossain vaiheessa reissua chillasin enemmän, nyt tuntuu taas duracelljänikseltä.

Ensimmäistä kertaa blogin päivitys tuntuu velvollisuudelta eikä mukavalta tavalta jakaa reissuajatuksiaan. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon kaikkea uutta ja hienoa, että milläs sen tänne muutamaan kappaleeseen nakuttelet. Notta olin Kiinassa ja oli pirun kivaa. Piste. Mie en tykkää kirjoittaa luetteloita, ja kuka niitä jaksaa lukeakaan; Sit mie kävin Nanningissa ja sit mie olin Hainanilla ja sithän mie jo olinkin Honkkarissa. Verbaaliakrobatiaa parhaimmillaan. Asioita pitäisi saada laitettua ylös päivittäin. muuten tietyt pointit unohtuvat tai niitä ei saa enää kirjattua niillä sanoilla ja lauseilla, joilla olisi halunnut. Yritetään nyt kuitenniin pikaisesti jotain hajanaisia havaintoja poimia viime viikon reissaamisesta.

Uudet vuodet vietettiin pienessä Nanningin kaupungissa. Kahviteltiin suomalaisen matkatoverin Kiinan kodissa, jaettiin ravintelissa pieniä ruokia ison pyörivän pöydän ääressä, laulettiin hostellin aulassa kiinalaisten kanssa ja vedettiin paikallisten suosimaa kivi-paperi-sakset -juomapeliä yökerhossa. Tykkäsin. Yömarkettien ruokakojuilta löytyi ihanaa ruokaa, toivon mukaan en syönyt koiraa tilaillessani pieniä lihaylläreitä. Tai mikä jottei, pakkohan sen on hyvää olla kun se miljoonille kiinalaisille maistuu. Jalkahoidossa nolotti hieman kun hoitajamimmit kaapivat kilokaupalla kuonaa reissaajan jalkapohjista. Ihmisiä oli paljon, tungoksessa kaikki tuijottivat väärään suuntaan luovivaa blondia. Kukaan ei sentään ole vielä tarttunut ihmetellessään tukkaan kiinni, kuten kanssablondille kävi.

Nanningin spessuruokaa, koiraa

Hainan, Kiinan Hawaiji, meni jotenkin ohi. En saanut paikasta oikein otetta. Suurin osa ajasta tuli vaan notkuttua, joko paikallisessa beergardenissa tahi sitten Floridassa, eli kotinurkilla. Otimma muutaman toverin kanssa huoneet varsinaisesta geriatriaparkista, vanhojen kiinalaisten resorttikylästä, jonka ristin Floridaksi heti ensi kosketuksella. Tosin yksi mukavimpia päiviä Hainanilla oli kun istuimma Jennan kanssa partsilla arskaa ottamassa ja pyykkiä pesemässä tarinoiden niitä näitä. Jälestäpäin mietin notta se päivähän muistutti kaikista eniten arkea, jota mulla ei kovinkaan paljon ole ollut viimeiseen puoleen vuoteen. Arjesta onkin tullut reissuelämän keskellä luksusta.

Vanha tuttu Hong Kong ei koskaan petä. Kaikki on helppoa, immeiset puhuvat englantia, mustekalakortilla pääsee kaikilla kulkuvälineillä minne tahansa. Suhattiin Macaon puolelle, jossa pari toveria hyppäsi benji-hypyn Macao towerista. Mulle korkeanpaikankammoiselle riitti tarpeeksi kauhunhetkiä kun vahingossa hortoilin tornin lasilattian päälle ja vilkaisin alas. Sain kiljaisustani suuret suosionosoitukset kiinalaisilta turisteita. Köyhän miehen Bianca Castafiore.

Turistit Macaolla

Macaon vanha kaupunki on ihana sekoitus vanhaa portugalilaista arkkitehtuuria ja aasialaista katumenoa. Kallen kanssa vietettiin loistava iltapäivä kävellen vanhaa keskustaa ja ihastellen katuvilinää. Mie tykästyin kaikenmakuisiin katukojujen lihalevyihin. Kasinolla piti tietenkin käydä rahansa häviämässä. Kahden euron tappio ei ehken budjettia kaada, mutta muuten tämä Honkkari-Macao-pätkä on nielaissut reissukassasta mielettömät määrät rahaa.

Eräs rahareikä oli tietenniin Disneyland! Hehkutin Mikkihiiripuistoa varmaan jo viikkoja aikaisemmin, ja olihan se taasen rahansa arvoinen kokemus. Tuli mentyä tukka putkella laitteissa ja ihasteltua sitä kiiltokuvameininkiä koko päivän. Henkinen ikäni ei muutenkaan ole paljon kymmenen yläpuolella, mutta sillä reissulla taannuin vieläkin nuoremmaksi. Onneksi oli völjyssä mukavaa porukkaa, jotka jaksoivat jakaa innostukseni. Onko meillä mukavaa, onko?! No taatusti.

Matka jatkuu huomenna takaisin Kiinan puolelle. Ajokin kippari Jani on palannut porukkaan, ja tästä lähtien meillä on alla oma vuokrabussi. Mie tykkäsin tosin yöbussimeiningistä. Olen aina nukkunut kuin tukki kaikenlaisissa kulkuvälineissä, eivätkä itkevät lapset tahi rukouskutsuja radiosta toitottavat pensselisedät sen kummemmin häirinneet. Linja-autossa on tunnelmaa, laulaisi tähän väliin meijän viihdepäällikkö. Ja sitä varmaan lauletaan taasen huomenna bussin startattua. Moro.