Ensivaikutelmia Kiinasta

 Taas on kaivettu lämpimät vaatteet käyttöön rinkan pohjalta. Kiinassa on kylmä! Laosista reissasimme tänne yöbussilla 24 tuntia. Sää muuttui niin kovasti näiden kilometrien jälkeen, että Laosissa päälle puetut sortsit ja t-paidat eivät oikein enää toimineet Kiinan puolella. Täällä Kunmingissa päivät ovat vielä lämpimiä, mutta kattelin jo kauhulla Pekingin sääennusteita. Kunming on kiva pieni kaupunki, asukkaita ympäryskuntineen vain noin 6 miljoonaa...

Kiinassahan siis facebookit, youtubet ja muut länsimaiset hapatukset on estetty ja kielletty, mutta meillä on mukana tietokoneneroja, jotka tiesivät kuinka näitä estoja kierretään. Pääsen näköjään blogiani päivittelemään näiltäkin huudeilta. Kapinaa :)

En ole koskaan olluna näin tiukoissa maahantulotarkastuksissa. Joillain rajoilla on tosin saanut odotella ja yrittää vältellä kaikenlaisia kusetuksia. Meidät otettiin bussista ulos ja käskettiin riviin raja-aseman eteen asfaltille. Kaikki laukut piti aukoa ja levitellä maahan. Sotilaat kävivät jokaisen kamat läpi koko rivistön edessä. Huomasimme tosin tyttöjen kanssa, jotta meijän kamat pääsivät vähemmällä tutkimisella, kun nuoret hämilliset sotapojat saivat ensikouraisulla käteensä läjän alusvaatteita...

Taiwanilainen toverini varoitteli jo tamppausreissulla, että Kiinan julkisissa vessoissa ei ole ovia. No sen vielä kestäisi, mutta kun kaikissa vessoissa ei ole edes seiniä! Olen minä kaikenlaiseen paskaiseen reikävessaan tottunut vuosien varrella, mutta on tämä ensimmäinen kerta kun vessoissa kyykitään kuin kanat orrella pitkän kuilun päällä. Sentään matalat sermit erottavat "kopit" toisistaan. Ravintoloista yleensä onneksi löytää ihan ovellisia privaattiversioita. Ja kun kerran näissä jutuissa vielä vellotaan, niin kiinalaisten ujostelemattomuus asian suhteen tuli tutuksi jo yöbussimatkalla, kun eräskin herrasmies kävi vääntämään sitä itseään ihan luontevasti tielle bussin viereen. Hurja räkiminen kuuluu tietysti myös kiinalaiseen katukuvaan.

Ruoka on hyvää, jos sattuu arvailemaan listan kirjoitusmerkeistä jonkun napakympin. Eräässä paikassa ratkaisimme asian menemällä suoraan keittiöön ja osoittelemalla sormella erilaisia lihoja. Ruoka maistui mahtavalle. Tietääkseni emme syöneet koiraa. Katukojusta ostettu tofu sen sijaan oli ehdoton huti.

Skippasin viime yön biletykset, koska halusin herätä kokeilemaan taijia varhain tänä aamuna. Ihan loistava päätös, koska aamulla herätessäni meijän juhlaposse heilui hostellin aulassa vasta nukkumaanmenoa harkiten. Taiji on todella kiinnostava laji, mutta aloittelijalle hieman hankalaa hallita kaikki raajat samaan aikaan ja kielimuurin takia opetus tapahtui vain seuraamalla ja matkimalla liikkeitä. Haluan ehdottomasti kokeilla lajia uudestaan.

Tänään pitänee vielä jotain sormikasta ostella ja vielä kaupunkia tallailla. Eilen tulikin vedettyä tuntikaupalla katuja kaikkea uutta ja erilaista katsellen. Illalla matka jatkuu jälleen yöbussilla kohti Nanningia, jossa vietämme uudet vuodet. Ilmeisesti jossain vaiheessa saamme Ajokin tilalle kiinalaisen vuokrabussin, joka on ihan hyvä juttu. Pysyn vielä rinkkoineni tässä remmissä. Hyvä remmihän tämä on :)

Käsittämättömän hieno Laos

Mie todellakin tykkään Laosista. Kambotza ja Thaimaa jäävät pitkälle poies palkintopalleilta tämän maan rinnalla. Laosissa kaikki on niin chilliä. Immeiset ovat rauhallisia, koko maan tempo on rauhallista. Markkinoilla saapi rauhassa katsella hyvin näperreltyjä käsitöitä ilman että kauppiaat huutelevat tahi tyrkyttävät omia tuotteitaan. Maisemat ovat Madventuresia lainatakseni päräyttäviä, jopa päräyttävämpiä mitä olen bongaillut muista maista. Vuoristoteitä ajaessa monttu jäi monta kertaa auki rotkoihin tähyillessä.

Vientianessa otettiin kaupunkia haltuun muutaman matkakumppanin kera fillarin satulasta käsin. Hyvä paikka fillaroida, isot tiet ja pyöräilijöitä kunnioittavat autoilijat. Pieniä kauniita kujia, isoja nähtävyyskatuja ja isoina herroina ajoimme natisevilla fillareillamme kolmen muun fillaritoopen kanssa kaupungin hienoimpaan hotelliin limppareille. Palvelijoiden pokkuroisessa tuli himppa hassu olo.

Vietimme Pikavuorobussin pikkujouluja koko lössillä Vientianen näköalakuppilassa. Sieltä voipi sitten käydä Rantapallon sivuilta kurkistelemassa kuinka kaunihia jouluterveisiä kukakin pikavuorolainen sai lähetettyä kotio. Reteet oli pikkujoulut ja jatkoille lähdimmä ahtautuen kuuden hengen tuktukiin seitsemäntoista hengen voimin. Viimoiset toverit tosin roikkuivat takaraudoissa, mutta yhtään henkeä emme tälläkään turneella menettäneet.

Mie oon kautta aikojen kuunnellut reissutovereiden kertomuksia siitä, kuinka Van Viengissä lasketaan traktorinrenkailla pitkin virtaa megalomaanisessa bilemeiningissä, kuinka joenpenkat pullistelevat baareja, ja musa raikaa pitkin metsiä. Pitihän sitä tuubingiä itsekin kokeilla. Vuokrattiin traktorin sisäkumit ja lilluttiin pari tuntia virtaa alas. Meininki on hieman muuttunut vanhoista ajoista. Ilmeisesti viime vuonna ainakin 21 aussia kuoli joella loikittuaan tarzanköysillä kiviin tahi muuten vain päihteissä pyöriessään. Joessa lillui ohi lauma kundeja, jotka kertoivat että eräällä näistä kuolleista nuorukaisista oli melko vaikutusvaltainen äiti, joka otti asiakseen lakkauttaa sikailumeiningin. Näytti toimivan, ainakin hetkeksi. Mirkan kanssa löysimme tarkoilla vainuilla pienen kuppilan, joka laittomasti möi olutta laskijoille.

Niin paljon kun tässä reissun päällä onkin vuosien varrella tullut oltua, tämä oli ensimmäinen jouluni poies Suomesta. Yritin paikkailla jouluikävää heilumalla aamusta iltaan tonttulakissa ja kuusenkoristeissa joululauluja laulaen. Aattoaamuna aikaisin lähdimme ajamaan upeita vuoristoteitä kohti Luang Prabangia. Ja meikäläinen lauloi kurkku suorana kaikki osaamani joululaulut sekakuoron avustuksella. Itelleni siitä tuli jonniinverran joulumieltä, mutta bussissa taisi olla myös muutama jouluvihaaja... Poimimme portugalilaisen peukalokyytiläisen mukaan. Mimmi uskalsi vasta puolimatkassa tunnustaa, että hän inhoaa joulua hartaasti ja olisi oikeastaan toivonut kyytiä joltain paikalliselta perheeltä. Hupsista.

Illalla läksimmä koko porukalla jouluaterialle. Jouluruoat eivät aivan vastanneet Suomen settiä, mutta matkatovereilta saadut salmiakit ja suklaat auttoivat hieman.

Kävimmä aamuvarhain tapaninpäivänä tutustumassa paikalliseen Tak Bat -seremoniaan, jossa oransseihin kaapuihin pukeutuneet munkit keräävät ruokaa isoihin koreihin kaupungin asukkailta ja turisteilta. Onneksi saimme hieman ohjeita joltain rouvalta millä tavalla ruokaa munkeille annetaan, jotta vältimme isoimmat etikettivirheet.

Joulut on nyt juhlittu ja tällä hetkellä aivot painivat kovasti tulevassa reissussa. Pikavuoron hengen mukaisesti kaikki ei mennyt ihan putkeen Kiinaan menoa ajatellen. Bussi ei pääse Kiinaan (en jaksa tarkemmin näitä byrokratiaprobleemia tässä eritellä), ja myös plan B, eli kiinalaisen bussin vuokraaminen kosahti.

Seuraavat viikot on tarkoitus mennä paikallisilla yöbusseilla isojen kaupunkien välillä. Meikäläisen pitää ainenkin nyt miettiä mitä jatkossa aion tehdä. Koko Pikavuoron ideahan oli vetää samalla bussilla reissu läpi, pysähdellen pienissä paikoissa ja katsellen maisemia. Vaikka itsenäinen reppureissaaja yleensä olenkin, lähdin mukaan tähän systeemiin nimenomaan hauskan idean, oman bussin ja bussiporukan takia. Nyt tuntuu hieman höntiltä vetää parinkymmenen hengen porukalla julkisilla kaupungista toiseen. Sillä lailla pystyisin matkustamaan itsekin. En ole ainut, jolla tämä uusi järjestely hieman tökkii, moni on tehnyt toisentyyppisiä matkajärjestelyjä ja osa jättänyt homman muutenkin kesken. Mutta annetaas nyt kuitenkin uudelle sydeemille mahdollisuus. Kahtelen ainakin ensin kuinka homma etenee, ennen kuin otan rinkkani ja painun omille teilleni.

Kiinassa ei välttämättä netti pelitä, joten kassellaan milloin laitan seuraavaa päivitystä ja mistä päin palloa. Elämme jännittäviä aikoja :)




 

Vielä hieman Kambotzaa

Nyt on tekstin tuottaminen jotenkin hankalaa. Väsyneenä on vaikea lajitella ja eritellä näitä Kambotzan fiiliksiä ja ajatuksia. Phnom Penhissä tuli heitettyä aika rankka kierros. Jutut Pol Potista, Punakhmerien hirmuteoista ja Kambotzan historiasta voipi luntata tuolta wikipedian puolelta http://fi.wikipedia.org/wiki/Punaiset_khmerit, mie en niitä sen suuremmin tähän referoi.

Sen vaan sanon, jotta vanhaan kouluun perustetussa vankilassa ja tappokentillä käynnistä jäi melkoisen kurja maku suuhun. Kyllä immeinen on immeiselle susi. Pahiten järkytti ehken tappopaikalla ollut puu, jota vasten punakhmerit hakkasivat lapset ja vauvat kuoliaiksi. Muutenkin vallankumouksen viholliset hakattiin kuoliaiksi, luodit olivat liian kalliita tuhlattavaksi mokomiin. Keskiluokka tuhottiin miltei täysin, älymystöstä puhumattakaan. Silmälasien käyttäminen oli syy joutua tapettavaksi. Vankilan seiniltä tuijottivat kuvat pidätetyistä ja teloitetuista ihmisistä, ennen ja jälkeen teloitusten.

Siem Reabissa kävimmä hieman ottamassa yöelämää haltuun bussiporukan kanssa. Angkor What -baarin pöytään on ikuistettu Pikavuorobussin kuva allekirjoituksineen. Etsiköön muiden tussausten joukosta tämän kuka kyseiseen kuppilaan sattuu joskus eksymään.

Angkor Whatin jälkeisenä aamuna yritimmä sitten ottaa haltuun varsinaisia Angkor Wat-temppeleitä. Tuli haukattua isompi pala kuin tarkoitus oli. Luulimme että jaksamme tutkia temppeleitä ja raunioita aamusta iltaan, mutta kivikasahyytyminen tapahtui yllättäen jo kuuden tunnin jälkeen. Tämä vanhan Khmer-valtakunnan raunioalue on noin 400 neliökilometrin suuruinen, joten eipä sitä ihan päivässä turisti kierrä. Ja kyllä kyllä, tietenkin luin jokaisesta matkaoppaasta ja kuulin jokaiselta kanssaturistilta, ettei kannata yrittää nähdä kaikkea. Tapahtui sama ilmiö kuin aikoinaan interreilillä. Ainoat ohjeet jotka viisaammat sanoivat olivat notta älä yritä ahtaa kuukauteen liian montaa maata äläkä yritä säästää rahaa nukkumalla yöjunissa. Ja mitäpä tein; rullasin raiteilla kahdeksan maan läpi ja heiluin jo unohtamissani kaupungeissa unenpöpperössä huonosti junissa ja rautatieasemilla nuokuttujen öiden jälkeen.

Mutta mitäs täältä muuta jäi mieleen... Bensan loppuminen keskellä pientä kylää. Taisimme olla melkoista viihdettä kylän asukkaille, mutta kyllä mekin innokkaasti kuvasimme koululaisia pyörineen ja härkävankkureita. Lapset jäivät myös mieleen. Harmittaa sen kerjäys- ja huijauskulttuurin opettaminen jo pienestä pitäen. Lapset ovat silti samanlaisia kaikkialla maailmassa, ja muutaman kerran olenkin löytänyt itseni leikkimästä ja kättä vääntämästä kerjäämään tulleiden lasten kanssa. Lastentarhanope ei juovistaan pääse lomillakaan. Kaoottinen liikenne, ihana ruoka nimeltä Lok Lak, kuuma sää, kauniit maisemat ja sikamaiset länkkärimiehet, jotka kohtelevat paikallisia naisia kuin eläimiä. Siinähän näitä, asioita niin hyvässä kuin pahassa.

Matka jatkuu Laosiin Thaimaan pikapiipahduksen kautta. Laos on taas aivan jotain uutta tälle turistille, joten siitä varmaan joudutten näkemään blogisepustuksia. Mutta nyt näihin kuviin, näihin tunnelmiin Kambotzasta.

Sukelluskuvia Koh Taolta

Hypätään hetkeksi jokunen viikko taaksepäin Koh Taolle. Brittikuvaaja Charlie otti parilta sukellukselta loistavia merenalaisia otoksia. Oli vaikea valita parraita, joten isken tänne roiman otoksen. Kahtoo ken jaksaa.