Nokka kohti Aasiaa

Lennan huomenna Bangkokiin. Tuntuu hassulta ajatella, etta jatan Australian taakseni, olen viihtynyt mainiosti, melkein kayttaisin jopa sanaa kotiutunut. Muutama reissutoveri kysyikin, notta milloin palaan Aasiasta takaisin. Tajusin, etta enhan mina palaa. Tai mista sita tietaa, Aasian bussireissun jalkeen on kasissa viela muutama kuukausi ennen Suomeen paluuta. Raaka totuus on silti se, etta ilman duunia mulla ei ole mitaan jakoja olla Australiassa pidempaan. Maan kalleutta ei ehken voi alleviivata liikaa. Lisaksi olen halunnut menna ja tehda asioita, jotka tuntuvat kiinnostavilta. Olkoonkin, etta jossain kirppuhotellissa murjottaen mitaan tekematta olisin voinut saastaa osan rahasta ja olla taalla pidempaan, mutta mikas itu siina sitten olisi. Tai no, tarjottiinhan mulle jobia lampaiden keinosiemennyksen parissa keskella korpea, pari tonnia kuussa pimeena kateen... Hm, houkuttelevaa, mutta taidan sittenkin pitaytya Aasian suunnitelmissani :)

Melbourne on tuntunut enemman kodilta kuin moni muu kaupunki, joissa olen taalla ollut. En ole tuntenut oloani lainkaan turistiksi, ja olenkin Great Ocean Roadin nahtavyysreissua lukuunottamatta skippaillut normaalit perusnahtavyydet ja turistiturneet. Tutustuin hostellilla mainioihin kundeihin, joiden kanssa olen lahinna hengaillut pitkin kaupunkia ja notkunut hostellilla maailmaa parantamassa. Kaytiin sivukylilla pyorimassa markkinoilla, nukkumassa rantsussa, koluttiin musafestareiden ilmaistapahtumat ja kaytiin pienessa alternativebaarissa kuuntelemassa paikallisia bandeja. Ilman Aasiansuunnitelmiani olisin varmaan jatkanut reissua hollantilaiskundin kanssa. Haa osti autonromun, jolla lahtee puskemaan rannikkoa pitkin Perthiin. Tosin kuullessani kundin yopymissuunnitelmat (henkiloautossa jossain puskissa) voi olla, etta meikalainen olisi skipannut ihan nain aijamaisen roadtripin. Suihku silloin talloin ja nukkuminen lakanoiden valissa ei vahingoita ketaan.

Australialaiselta tamppitoveriltani saatu sadan kohtan must to do -lista jai puolitiehen. Annan sen itselleni anteeksi. Australia on valtava maa, jossa on valtavasti nahtavaa ja tekemista. Ei voi olettaa, etta kahden kuukauden reissulla ehtii kaikkialle. Olen tehnyt niita asioita, joista olen tykannyt ja jota ovat kiinnostaneet. Olen tavannut upeita ihmisia, joiden kanssa on ollut mukava tehda reissua. Olen myos tavannut ihmisia, joiden kanssa ajatukset eivat ole menneet ihan yksiin, tai joiden kanssa suunnitelmat eivat vaan ole ottaneet onnistuakseen. Kuten kaikkialla elamassa.

Yksin matkustamisen rikkaus ja hienous on siina, etta voin silloin hypata poies tuollaisista kelkoista ja siirtya eteenpain. En ole tilivelvollinen kellekaan, ja jos aamulla heratessani haluan siirtya eteenpain, jatkaa matkaa eri suuntiin kuin edellisen paivan toverit, ei kukaan voi siita mulle loukkaantua. Jokainen tekee omaa reissuaan, ja tahan saakka voin sanoa, etta mulla on ollut hieno reissu. Jatkukoon se samanlaisena Aasiassa!

Tietokonevaantoa Melbournessa

Bloggaaja pyytaa anteeksi, jos tekstista paistaa lapi pienehko kireys, mutta tietokoneiden kanssa saataminen saa talla hetkella aikaan kroonisen paansaryn. Tulin pihiyttani PeterPanin matkatoimistolle ilmaisen netin perassa tallentamaan kuvia kamerasta muistitikulle. Kamera tahi tietokone meni tilttiin, kuvat tallentuivat matkatoimiston koneelle, mutta niita ei saanut houkuteltua ulos minkaansortin muistitikuille tahi levykkeille. Kameran muistikortti meni taysin lukkoon ja jouduin ostamaan uuden (reppureissaajan budjetille kalliin) kortin. Parin edellisen viikon reissukuvat jumittavat koneella. Kaiken kikkailun jalkeen ainut lahes toimiva keino on siirtaa kuvat etanamaisen hitaasti facebookin kuvakansioon. Tata sitten olen tehnyt useamman tunnin muutamana paivana, etta sentyyppista Melbournen matkailua. Ystavalliset toimistoimmeiset varaavat konetta poissaollessani mulle, ettei kukaan paase vaan vahingossa havittamaan kuvia. Hartiat ovat hieman jumissa kaiken tan koneella kokkimisen jalkeen.

Mutta mutta, mitas muuta kuin tietokonesotaa viime aikoina on tapahtunut. Tykkasin kovasti Sydneysta, jossa olin todellakin Turisti. Kiertelin pari paivaa nahtavyyksia saksalaisen Knutin kanssa, ja toisen mokoman englantilaisen Gailin kanssa. Blue Mountains-reissulla oli hienot maisemat. Oopperatalo oli tietysti nahtava, vaikka konsertit tulikin skipattua. Sydneyn sillalla ja tornissa oli kaytava, vaikka korkeat paikat eivat olekaan mun juttu.Gail kavi tekemassa siltakavelyn, eli immeiset kiipeilee isosta rahasta sillan jarkyttavan korkeilla kaiteilla. Hatunnosto halle, mutta itse kahtelin siltaa mielummin alhaalta kasin.

Rocksin vanha kaupunginosa, vankimuseo, Sydneyn museo, Susannah Placen museo, kummituskavelykierros Rocksissa, Bondi Beach, Manly Beach ja mita naita nyt oli. Viikon aikana tuli marssittua muutama kilometri pitkin katuja. Kummituskierros oli ehdottomasti joka pennin arvoinen. Opas oli nayttelija henkeen ja vereen ja omaksunut roolinsa mustaa asuaan myoten. Jokainen murha- ja kummitustarina esitettiin asiaankuuluvalla hartaudella. Tarina pyykkinaruun juosseesta tytosta sai vahan lisavaria kun opas saikaytti meikalaisesta irti karmivan raakaisyn osoittamalla akkinaisesti tyton kuolinpaikan jalkojeni juuresta tuiman tuijotuksen kera. Ei kuulosta varmaan pahalta paivanvalossa, mutta pimealla takapihalla parin tunnin kauhujuttujen kuulemisen jalkeen turistin hermo petti nolosti.

Sydneyn jalkeen bussimatkailin maalle Alburyn lahelle. Espanjan vaelluksella olin tavannut Gillianin, joka vaelsi poikansa kanssa caminoa. Gillian pyysi kaymaan karjafarmillaan, jos niille nurkille sattuisin, ja laksinkin vajaaksi viikoksi ruoka- ja majoituspalkalla duuniin. Ilmeisesti soin melko paljon, silla hommaa tuntui loytyvan runsaasti joka paivalle.

Oli mukavaa paasta maaseudun rauhaan kaiken hektisen kaupunkilomailun jalkeen. Gillianin talo oli jarkyttavan iso kartano, eksyin ekana paivana pari kertaa yrittaessani etsia makuuhuonettani. Ruoka oli tolkuttoman hyvaa, mukavaa vaihtelua reppureissaajan nuudeleille ja pastalle. Maisemat tiluksilla olivat todella kauniit. Paasin aidankorjaajien mukaan korkeille kukkulaniityille, josta levittaytyivat loistavat maisemat turistin ihailla.

Lehmia oli mukava paimentaa, autoin siirtelemaan niita laitumelta toiselle, ja hyvinhan ne tuntuivat tottelevan. Ensimmaisen paivan homma ei valttamatta ollut ihan mieluisin. Jobina oli etsia niityilta kanien koloja ja myrkyttaa niita. Ilmeisesti janekset ovat melkoisia tuholaisia maaseudulla. En tosin tainnut olla kovin tehokas kolojen etsija, eika mulle myrkkypurkkeja onneksi edes kateen tyrkytetty. Eraasta isosta kolosta loysin nukkuvan vompatin. Peraannyin hyvassa jarjestyksessa, mista naista ulkomaan elukoista tietaa, mitenka ne reagoi unien keskeyttamiseen... Kenguruita nakyi useaan otteeseen loikkimassa laitumien vierilla. Missasin (onneksi) myrkyllisen kaarmeen muutamalla metrilla. Ja kun taalla sanotaan myrkkykaarme, niin se todellakin on myrkkykaarme. Suomalaiset kyyt eivat paase edes painimaan samoissa sarjoissa kuin nama luikertelijat. Perheen poika kaveli muutamaa metria edella, kun haa yhtakkia pysahtyi kuin seinaan ja viittoili kulkemaan toiseen suuntaan. Kiven vieressa oli kellotellut metrin mittainen Australian myrkyllisin kaarme. 

Viimeisena farmipaivana ennen bussille lahtoa kavin karjahuutokaupassa. Pitelin visusti kasia alhaalla, silla pienikin silmanisku, kaden heilautus tahi leuan nykaisy tulkittiin huudoksi. Gillian osti parikymmenta lehmaa, eihan silla ennestaan ollutkaan kuin nelisensataa, joten muutama paa lisaa siihen laumaan. Bussissa taisin dunkata aika lailla lehman sille itselleen, mutta omaan nenaan se ei enaan viikon jalkeen tuntunut.

Taalla siis Melbournessa vietan aikaa tietokoneen kanssa. Olen onneksi tietokonetaistelultani ehtinyt kaupunkia katsella ja hostellitovereiden kanssa hengailla. Laitan koneen taas jaahylle vahaksi aikaa, lahden hostellitovereiden kanssa markkinoille ja johonkin ilmaiseen musatapahtumaan. Great Ocean Road -reissu on viela aivan levallaan. Irkkukaverin kanssa on ollut puhetta auton vuokraamisesta, mutta mimmi tuntuu kayvan vahan tuulella, ja mitaan ei oikein saada lyotya lukkoon. Taidan passata koko auton vuokrauksen ja napata opastetun reissun. Alkaa paivat Australiassa kayda niin vahiin, etten jaksaisi vatkata paivakaupalla mokoman reissun kanssa.

Aasia kutsuu jo jokusen paivan paasta.

Lisaa Uutta-Seelantia

Uuden-Seelannin reissun kohokohtia oli ehdottomasti vaellus Tongarirolla. Reissu on rankattu maailman kymmenen parhaan paivavaelluksen joukkoon, enka ihmettele. Parikymmenta kilsaa upeissa maisemissa ja onneksi loistavassa saassa. Rankka vaellus tosin. Etenkin kuin rannoilla makailu on rapauttanut Espanjan vaelluksella hankitun kunnon aivan pohjalukemiin.

Reissun jalkeen tapasin saksalaisen kundin, joka oli vaeltanut saman etapin pari paivaa aikaisemmin, eika ollut nahnyt sakealta sumulta ja tuiskulta kattansa pidemmalle. Jokunen vaeltaja niiden porukassa oli suorastaan itkenyt kylmasta ja pettymyksesta. Notta mieleton munkki kavi ilmojen kanssa. Naille vuorillehan Frodo matkusti sormustaan tuhoamaan, viereinen huippu oli Mount Doomin esikuva. Turha kai mainitakaan notta kurkistelin aina valilla olkani yli silta varalta etta joku hiipii perassa...

Bussireissun aikana ehti tapahtua jos jonkinlaista muutakin lystia. Kavimma maorikylassa ja saimme osallistua perinteisiin tanssi- ja taistelumenoihin. Luolakierroksella nakyi niin loistematoja kuin sukupuuttoon kuolleen moa-linnun luut. Uusi-Seelantihan on ollut lintusaari ennen ihmisten ja elukoiden saapumista. Jattimainen moa-lintu syotiin sukupuuttoon saman tien kun ihminen asetti jalkansa saarelle. Nain Aucklandin museossa moan luurangon paalle rakennetun mallin, melkoinen tipu!

Toinen erikoinen lintu on kiivi. Lentokyvyton, melkein nisakkaan tapainen kanankokoinen elukka, jonka munat ovat kuitenkin kuusi kertaa kananmunan kokoisia. Uusiseelantilaisiahan sanotaan kiiveiksi juurikin taman linnun, eika suinkaan hedelman takia. Kiivi on yoelukka, joten harva on nahnyt sita livena. Eraana iltana maaseututurneella tosin ilmeisesti kuulimme kiivin aanen, mutta saattoi se olla jonniinsortin sammakkokin. Kuka naista tietaa... Ja bussissahan oli taas aivan parasta seuraa. Mista naita mukavia immeisia tielle aina sattuukin?

 



Jattimainen porkkanapatsas. Todellakin pakollinen kuvauskohde...



Wellingtonissa kavin luonnollisesti LOTR-kierroksella. Taytyy sanoa notta odotin hieman enemman. Toivoin nakevani jotain konkreettista kuvaussettia, mutta kuvausten jalkeen leffaryhma palautti sopimuksen mukaan kuvausymparistot alkuperaiseen kuntoonsa. LOTRia kuvattiin ympari Uutta-Seelantia, mutta studio sijaitsee Wellingtonissa (Wellywoodissa) ja paljon pienia kohtauksia kuvattiin Wellingtonin metsissa ja puistoissa. Kiertelimme naita kuvauspaikkoja ja lavastimme kohtauksia leffoista. Ihan lystia sinallaan. Ja olihan se hauska kahtoa jotakin pusikkoa ja sitten samaa pusikkoa lapparilta. Kaikesta sita immeinen maksaakin :) Tosifanit saavat nyt arvailla maisemasta notta mista kohtauksista on kyse.

 

Matka jatkuu. Palasin Australiaan, talla kertaa Sydneyhin. Makasin kokonaisen paivan Bondibiitsilla ihan vaan siita ilosta ettei enaan palele. Huomenna lahden Blue Mountain -reissulle, ja keskiviikkona Uudesta-Seelannista saapuu yksi bussitutuista, jonka kanssa katellaan Sydneyn maisemia. Kaupunkilomailun jalkeen onkin aika iskea kourat multaan. Lahden jokuseksi aikaa moyrimaan tutun rouvan farmille ruoka- ja majoituspalkalla. Ja siitahan kuulemme sitten ensi kerralla... :)

Uuden-Seelannin reissua

Hyppasin hetken mielijohteesta parin viikon pistolle Uuteen-Seelantiin. Aika ja raha ei antanut periksi kiertaa koko maata, joten kiertelin Pohjoissaarta, mutta palajan ehdottomasti (hieman lampimimmilla keleilla) myos Etelasaarelle, jota kovastikin kauniiksi kehutaan. Eipa silla etta pohjoisessakaan olisi valittamista. En ihmettele lainkaan notta tassa maassa haluttiin kuvata LOTR ja Hobitti. Monta kertaa metikossa kavellessa tuntui etta tallustelee Konnussa. Tongariron vuorivaelluksella taas suorastaan tunsin kuinka Klonkku hiipii perassa. Jaa minako Taru Sormusten Herrasta -fani... :)

Australian jalkeen viileat kelit olivat pienoinen tiputus maanpinnalle. Auckland ei varsin nayttanyt parhaita kasvojaan. Ikakulttuurishokki iski saapuessani hostelliin. Joka jannu istui yhteistiloissa nena kiinni lapparissa, kannykassa tahi naissa uusissa taulutietokoneissa, jotka ovat mulle aivan tahtitiedetta. Kun meikalainen alkoi (silloin kivikaudella) matkustaa rinkkansa kanssa, hostellien yhteishuoneet olivat paikkoja, jossa hengailtiin toisten kanssa ja vaihdettiin reissuvinkkeja. Onneksi loytyi myos immeisia, jotka eivat asuneet netissa koko aikaa. Kavin kahtelemassa iltamenoloita parin omanikaiseni mimmin kanssa. Loppuillan istuin jorisemassa kaikesta maan ja taivaan valilta loistavan walesilaiskundin kanssa. Ja ennen kuin ehditten kuvitella mitaan, saanen lisata etta enimmakseen jauhoimme jannun australialaisen kundikaverin sitoutumiskammosta.

Uuden-Seelannin museot ovat mahtavia. Kavin moisissa seka Aucklandissa etta Wellingtonissa, ja sain kummassakin kulumaan koko paivan. Olen aina ollut enemman kiinnostunut lahihistoriasta kuin vanhoista luunpalasista ja saviastioista, ja kummassakin museossa oli loistavia osioita, kuten lapsuus Uudessa-Seelannissa viimeisten kahdensadan vuoden aikana. Suosittelen lampimasti.

Hyppasin Aucklandista Straybussin kyytiin. Taalla on useampikin bussifirma joka tekee naita hop on/off -tyyppisia rundeja. Sain onneksi vinkkia jo etukateen mika firma kannattaa valita, jos ei halua matkustaa teinilauman kanssa baaribussissa. Stray on enemman immeisille, joita kiinnostaa muukin kulttuuri ja tekeminen kuin baarihyppely. Tarkoituksena oli laskeutua saarta alas hieman hitaammalla tahdilla, viipya pari paivaa paikassaan, mutta taas kavi se perinteinen loistotyyppeihin tutustuminen. Hyvassa porukassa haluaa jatkaa matkaa, ja niin loysinkin ihteni paatepisteestani Wellingtonista muutamaa paivaa suunniteltua aikaisemmin.

Maisemat matkan varrella olivat mahtavat. Pysahtelimme matkan varrella kahtelemaan milloin mitakin vesiputosta ja yostopit olivat aina kauniilla mestoilla, joinne ei valttamatta paikallisbusseilla matkustaessaan loytaisi. Jos tassa nyt huonoja puolia hakemalla hakee, niin se on rahanmeno. Useimmat stopit oli soviteltu paikkohin, joissa oli tarjolla jos jonkinlaista maksullista reissua ja toimintaa. Maksuton vaihtoehto oli useimmin vain kavely. Jos ei halunnut vieria zorbipallossa paa pyoralla rinteita alas tahi roikkua kintustaan bengikoydesta, sai tampata aika lailla. No tamppaaminenhan on mulle tuttua, joten sita tulikin tehtya oikein olan takaa.



Strayporukan kanssa luolaretkella. Kaytiin tutkimassa paikallisia loistematoja ja tippukivia.





Kulttuuri-illassa paastiin osallistumaan vanhoihin maoriperinteisiin.





Jatan hetkeksi Uuden-Seelannin jorinat tauolle. Kirjoittelin tata blogiani hostellin aulassa, ja pari tuttua irkkumimmia kavi juuri koputtelemassa olkapaalle ja kyselemassa mukaan muutamalle. Notta jatkan tarinointia Tongariron vaelluksesta ja LOTR-kierroksesta tuonnempana.

Toverini koalat ja kengurut

Vaikka bongasinkin Noosassa koalan livena, en voinut vastustaa mahdollisuutta nahda niita useampana kappaleena ja vielapa todella lahelta. Brisbanen lahella on elaintarha, jonka perusti elainasioiden moniottelija Steve "Krokotiilimies" Irwin. Kaverihan oli innokkaista elainohjelmistaan tunnettu sankari, joka temusi erityisesti vaarallisten elukoiden, kuten krokotiilien, kaarmeiden, skorpionien ja hama-hakkien kanssa. Irwinhan sitten kuolikin luontodokkaria tehdessaan Isolla valliriutalla myrkyllisen isokeihasrauskun pistoon ja perhe pyorittaa nykyisin elaintarhaa.

Meikalainen sekosi aivan taysin nahdessaan koalat ja kengurut. Olihan siella elaintarhassa muitakin elukoita, mutta niita nyt nakee joka tavan tarhassa kaikkialla. Naita tovereita ei ihan joka mutkassa naekaan. Kengurut kirmailivat nurtsilla ja niita sai silitella ja ruokkia. Koaloitakin sai kapaloida, ja vaikka ne haisevat tolkuttoman pahalle, nutuutin niita oikein olan takaa. Sain sitten jalestapain kuulla, notta koaloilla on krooninen klamydia... Unohdin myos mainita Uuden Seelannin lentokenttaviranomaisille etta olen heilunut kenguruiden ja koaloiden kanssa, vaikka sita varsin kyseltiin maahantulolomakkeissa...

Tassa siis valittuja paloja elaintarhasta. Luonnollisesti kuvissa on vain tovereitani koaloita ja kenguruita.