Nanning, Hainan, Hong Kong, Macao

Päivät juoksevat ohi niin, ettei itsekään pysy vauhdissa, saatika sitten blogi ajan tasalla. Aina ei ole aikaa, konetta tahi toimivaa nettiyhteyttä. Jos kaksi viimeistä elementtiä on käsissä, ensimmäinen puuttuu takuuvarmasti. Nytkö tässä nopeasti kämpillä pistäytyessä pitäisi sitten yrittää ynnätä viime viikon Kiinan tapahtumat ja ajatukset. Sain pitkän Macao-päivän jälkeen lainaksi matkatoverin koneen, jonka iskin tietenniin tapani mukaan tilttiin heti alta aikayksikön. Mikäs ajatus siinä enää säätämisen jälkeen kulkee muuta kuin unta kaaliin ja kone sängyn alle säilöön. Nyt uusi yritys. Meno on ollut kivaa, mutta todella hektistä. Omaa aikaa pitäisi osata ottaa enemmän, pysähtyä välillä ja hypätä poies tästä isosta iloisesta hullunmyllystä. Jossain vaiheessa reissua chillasin enemmän, nyt tuntuu taas duracelljänikseltä.

Ensimmäistä kertaa blogin päivitys tuntuu velvollisuudelta eikä mukavalta tavalta jakaa reissuajatuksiaan. Olen nähnyt ja kokenut niin paljon kaikkea uutta ja hienoa, että milläs sen tänne muutamaan kappaleeseen nakuttelet. Notta olin Kiinassa ja oli pirun kivaa. Piste. Mie en tykkää kirjoittaa luetteloita, ja kuka niitä jaksaa lukeakaan; Sit mie kävin Nanningissa ja sit mie olin Hainanilla ja sithän mie jo olinkin Honkkarissa. Verbaaliakrobatiaa parhaimmillaan. Asioita pitäisi saada laitettua ylös päivittäin. muuten tietyt pointit unohtuvat tai niitä ei saa enää kirjattua niillä sanoilla ja lauseilla, joilla olisi halunnut. Yritetään nyt kuitenniin pikaisesti jotain hajanaisia havaintoja poimia viime viikon reissaamisesta.

Uudet vuodet vietettiin pienessä Nanningin kaupungissa. Kahviteltiin suomalaisen matkatoverin Kiinan kodissa, jaettiin ravintelissa pieniä ruokia ison pyörivän pöydän ääressä, laulettiin hostellin aulassa kiinalaisten kanssa ja vedettiin paikallisten suosimaa kivi-paperi-sakset -juomapeliä yökerhossa. Tykkäsin. Yömarkettien ruokakojuilta löytyi ihanaa ruokaa, toivon mukaan en syönyt koiraa tilaillessani pieniä lihaylläreitä. Tai mikä jottei, pakkohan sen on hyvää olla kun se miljoonille kiinalaisille maistuu. Jalkahoidossa nolotti hieman kun hoitajamimmit kaapivat kilokaupalla kuonaa reissaajan jalkapohjista. Ihmisiä oli paljon, tungoksessa kaikki tuijottivat väärään suuntaan luovivaa blondia. Kukaan ei sentään ole vielä tarttunut ihmetellessään tukkaan kiinni, kuten kanssablondille kävi.

Nanningin spessuruokaa, koiraa

Hainan, Kiinan Hawaiji, meni jotenkin ohi. En saanut paikasta oikein otetta. Suurin osa ajasta tuli vaan notkuttua, joko paikallisessa beergardenissa tahi sitten Floridassa, eli kotinurkilla. Otimma muutaman toverin kanssa huoneet varsinaisesta geriatriaparkista, vanhojen kiinalaisten resorttikylästä, jonka ristin Floridaksi heti ensi kosketuksella. Tosin yksi mukavimpia päiviä Hainanilla oli kun istuimma Jennan kanssa partsilla arskaa ottamassa ja pyykkiä pesemässä tarinoiden niitä näitä. Jälestäpäin mietin notta se päivähän muistutti kaikista eniten arkea, jota mulla ei kovinkaan paljon ole ollut viimeiseen puoleen vuoteen. Arjesta onkin tullut reissuelämän keskellä luksusta.

Vanha tuttu Hong Kong ei koskaan petä. Kaikki on helppoa, immeiset puhuvat englantia, mustekalakortilla pääsee kaikilla kulkuvälineillä minne tahansa. Suhattiin Macaon puolelle, jossa pari toveria hyppäsi benji-hypyn Macao towerista. Mulle korkeanpaikankammoiselle riitti tarpeeksi kauhunhetkiä kun vahingossa hortoilin tornin lasilattian päälle ja vilkaisin alas. Sain kiljaisustani suuret suosionosoitukset kiinalaisilta turisteita. Köyhän miehen Bianca Castafiore.

Turistit Macaolla

Macaon vanha kaupunki on ihana sekoitus vanhaa portugalilaista arkkitehtuuria ja aasialaista katumenoa. Kallen kanssa vietettiin loistava iltapäivä kävellen vanhaa keskustaa ja ihastellen katuvilinää. Mie tykästyin kaikenmakuisiin katukojujen lihalevyihin. Kasinolla piti tietenkin käydä rahansa häviämässä. Kahden euron tappio ei ehken budjettia kaada, mutta muuten tämä Honkkari-Macao-pätkä on nielaissut reissukassasta mielettömät määrät rahaa.

Eräs rahareikä oli tietenniin Disneyland! Hehkutin Mikkihiiripuistoa varmaan jo viikkoja aikaisemmin, ja olihan se taasen rahansa arvoinen kokemus. Tuli mentyä tukka putkella laitteissa ja ihasteltua sitä kiiltokuvameininkiä koko päivän. Henkinen ikäni ei muutenkaan ole paljon kymmenen yläpuolella, mutta sillä reissulla taannuin vieläkin nuoremmaksi. Onneksi oli völjyssä mukavaa porukkaa, jotka jaksoivat jakaa innostukseni. Onko meillä mukavaa, onko?! No taatusti.

Matka jatkuu huomenna takaisin Kiinan puolelle. Ajokin kippari Jani on palannut porukkaan, ja tästä lähtien meillä on alla oma vuokrabussi. Mie tykkäsin tosin yöbussimeiningistä. Olen aina nukkunut kuin tukki kaikenlaisissa kulkuvälineissä, eivätkä itkevät lapset tahi rukouskutsuja radiosta toitottavat pensselisedät sen kummemmin häirinneet. Linja-autossa on tunnelmaa, laulaisi tähän väliin meijän viihdepäällikkö. Ja sitä varmaan lauletaan taasen huomenna bussin startattua. Moro.