Hanoi Rocks!

Tein melko akkinaisia liikkeita lahtiessani kyselemaan Nha Trangista Hoi Anin busseja seuraavalle paivalle. Muutaman tunnin paasta samana iltana oli lahdossa yobussi, johon ostaa napautin makuupaikan. Tuumin notta pystyn ehken karsimaan kolmen euron tappion jo maksetusta ja kayttamatta jaamasta dormipedista ja kavin noutamassa reissussa painavaksi paisuneen rinkkani hostellilta kyytiin. Aika aikaansa kutakin, sanoi palanut turisti kun rantakaupungista lahti.

Ihastuin Hoi Aniin heti saavuttuani aamusella. Valitsemani hostelli oli varsinaisen kulttimaineen saavuttanut majoitusliike. Sana hotellin standardit tayttavasta hostellista uima-altaalla ja megalomaanisella aamupalabuffalla kulkee suusta suuhun Vietnamin kulkijoiden parissa. Pistakeehan nimi Sunflower korvan taakse, jos joskus aiotten niille huudeille eksya. Moista aamupalatarjontaa nakee harvoin hienoissakaan hotelleissa. Istuin joka aamu toteuttamassa "syo itsesi jalattomaksi ja skippaa luntsi"-metodia hartaasti ja pitkaan muiden saman koulukunnan edustajien kanssa.

Hostellissa oli paljon kaikenkarvaisia reissuimmeisia, joiden kanssa tuli tarinoitua niin hostellilla kuin biljardipoytien aaressa kaupungin kuppiloissa. Eraana iltana kaytimme royhkeasti hyvaksemme "eka drinksu baarissamme on ilmainen" -tarjousta. Erittain halpaa jos eka on samalla vika. Eipa silti, joka paiva erikseen valmistettava laimeahko bia hoi eli fresh beer -lasi maksoi n. 20 senttia. Pullo-oluesta jouduimme karsimaan jopa 40 senttia. 

Eniten vietin aikaa kolmen todella mukavan saksalaismimmin kanssa. Vuokrasimme vanhat ruosteiset fillarit ja ajelimme rannan ja kauniin vanhankaupungin valia pysahdellen istuskelemaan kahviloihin seka kuvaamaan jokaista vastaantulevaa vietnamhattuista banaaninmyyjamummoa. Hoi Anin vanha keskusta on syystakin Unescon maailmanperintokohde. Pienilla kauniilla kaduilla pystyi helposti kuluttamaan tuntikausia vanhoja rakennuksia (etenkin niiden ylakertoja ja parvekkeita) katsellen. Lahtopaivanani tormasin sattumalta savolaiseen pariskuntaan evassampylaa kiireissani hakiessani. Emme ehtineet kauan turista, mutta kavi ilmi jotta hyo kirjoittavat reissuistaan juttuja Savot-lehteen. Rouva nappasi minustakin kuvan, joten voi olla etta tukka porrossa oleva reissuluuta on jonkin loppukesaan osuvan matkajutun loppukevennyksena.

Toinen hieno maailmanperintokohde oli My Sonin temppelialue, jossa kavimme eraana sateisena paivana kertakayttosadetakkeihin sonnustautuneina. Angkor Wat-ahkya ei paassyt tulemaan, siita Nixon piti huolen maaratessaan alueelle rankat pommitukset vuonna 1969. Suurin osa kauniista 300-1100-luvuilla rakennetuista temppeleista hajosi maan tasalle jenkkien yrittaessa listia alueella piileskelevia vietkong-sisseja. Kierros oli muutamassa tunnissa valmiiksi taputeltu. Vallan syletti ajatella kuinka mahtava paikka olikaan ollut ehjana ollessaan mannapaivina.






Vietnamiin tullessani kaytin hyvakseni suomalaisuuttani ja otin passiin parin viikon viisumivapaan oleskelun. Ilmeisesti maailmassa on vain muutama maa, joille tama kunnia suodaan. Minulle ei vaan selvinnyt notta miksi juuri Suomi? Mielenkiinnolla otan infoa tasta vastaan, jos joku viisas asiasta sattuu tietamaan. Viisumittomuus tosin tarkoitti sita, etta reissu typistyi muutamaan kohteeseen, joista viimoinen oli itseoikeutetusti Hanoi.

Hanoihin korottelin yobussilla. Reissu kesti 18 tuntia, mutta ei hataa. Osaan asettaa itseni autopilotille pitkilla matkoilla. Hyvat unenlahjat auttavat myos, kun matkatoverit kuorsaavat, itkettavat lapsiaan tahi kuuntelevat uskonnollisia radio-ohjelmia. Kiinan pensseliseta-reissulle ei viela tosin loytynyt voittajaa. Bussi jatti melkoisen matkan paahan hostellistani, joten mina ja massiivinen rinkkani matkustimme perille mopotaksilla hurjan liikenteen keskella munankuorimainen kyparanpuolikas heiluessa otsalta takaraivolle.

Hanoi on sekava ja meluisa, vaikkakin haviaa niukasti liikennekaaoksessaan sisarelleen Saigonille. Suunnistin esimmaisena tietenniin moikkaamaan vanhaa kunnon Ho Chi Minhia. Nain ollen Kuolleiden Kommunistien Kalmistokierros on edennyt jo osaan 2/3. Seta Ho kuljetetaan kunnostettavaksi Venajalle kolmeksi kuukaudeksi joka syksy. Venajalla osataan kuulema parraiten ruumiin sailyttamisen jalo taito, mutta silti epailykseni herasivat, aivan kuten Maonkin kohdalla. Kunhan eivat kuitenniin olisi lainassa Visulahden vahakabinetista. Keikan suurinta antia oli seurata paikallisten pyhaa hartautta suurmiehensa arkun edessa. Ja naihin geimeihin paasin, vaikka minulla ei ollutkaan esittaa Mazan kelakorttia...






Hostellilta loysin pari irkkua ja aussin, joiden kanssa pelasimma illan kuluessa useammankin matsin beerpongia. Tahtaykseni on surkea ja muuttui pelin edetessa viela surkeammaksi. Pelin saannot tunteva voi taman varsin nokkelasti paatella. Onneksi lauma nuoria kilpailunhaluisia kundeja valtasi pelipoydan, joten olin aamulla reippaana jalkeilla tutkimassa Hanoin aanekkaita katuja ja kujia. Kavimma nuoren saksalaisen mimmin kanssa Hanoi Hiltonissa, miltei kokonaan tuhotussa Hoa Lon vankilassa. Vankilan rakensivat ranskalaiset vietnamilaisia poliittisia vankeja varten.

Niin paljon kuin USAn propagandaa halveksunkin, eivat vietnamilaiset ole pekkaa pahempia tassa kieroilun ja manipulaation jalossa lajissa. Ranskalaisten kayttamat raa'at kuulustelu- ja kidutusmenetelmat esitettiin suurella sydanverella, mutta Vietnamin sodan aikaan Hiltonissa pidettyjen amerikkalaislentajien oloja kuvaillaan suorastaan paratiisiksi. Tastakin ajanjaksosta olen lukenut eriavia nakemyksia. Mutta jalleen: missa kohden talla kahden erilaisen propagandan janalla on totuus ja minako sen tassa pienessa blogissani ratkaisen... Njaah, jaakoon politiikka. Lahden viimeiselle vietnamilaiselle illalliselle alla olevan kuvan tyyliin saksalaisen tuttavani kanssa.





Hanoi Rocks-fanit tahi herrojen musiikkiin muuten tutustuneet pystyvat varmasti kahden edellisen otsikoinnin perusteella poissulkumenetelmaa kayttaen paattelemaan seuraavan blogipaivitykseni otsikon...