Bussimatka Arequipaan oli lystikas; kauniit vuoristomaisemat ja paljon 70- ja
80-luvun musavideoita, joille, ja etenkin joiden hiustyyleille nauroimme Mien kaa kippurassa. Leffavalikoima koostui katastrofielokuvista. Aina hyva ja rauhoittava valinta maailman vaarallisimmille teille.
Arequipa on kaunis aurinkoinen 1500-luvulla perustettu kaupunki valkoisine sillarista rakennettuine taloineen. Jalleen niita mestoja, joihin immeiset jaavat jumimaan paivakausiksi suunniteltua pidempaan. Minakin loysin heti hostellille saapuessani tutun naaman Machu Picchun trekilta. Tama jenkkimimmi oli loininut Arequipassa kyseisesta trekista saakka enemman tahi vahemman juhlintajaksolla. Jaksoin notkua mimmin possen seurassa yhden illan, mutta koska en ole enaa yla-asteikainen, enka muutenkaan saa iloa toisten reissaajien aksenttien ja puhetyylien mollaamisesta, jatin taman porukan suosiolla seuraavana paivana ja vetaisin kunnon yliannostuksen kulttuuria ja nahtavyyksia. Seuraavan illan istuskelinkin huomattavasti hyvantahtoisemmassa ja mielenkiintoisemmassa seurassa.
Santa Catalinan luostari oli ehken kiinnostavimpia rakennuksia Perun turneella. Luostariin hyvaksyttiin nunniksi perheen toisia tyttaria vain korkea-arvoisista espanjalaisista piireista. Rikkaat nunnat viettivat luostarissa varsin makeaa elamaa orjineen paivineen, (ilkeamielisia juoruja ja urbaanilegendoja liikkuu asian tiimoilta) kunnes paikalle lahetettiin tiukka dominikaaninen nunna pistamaan juhlat kuriin ja nunnat jarjestykseen. Luostari oli kuin pieni kaunis varikas kaupunki keskella suurempaa valkoista kaupunkia. Notkuin luostarin kapeilla kujilla ja nunnien koristeellisissa huoneissa yrittaen ovelana kettuna imea korvat horolla ilmaiseksi mahdollisimman monen ylihintaisen turistioppaan tarinoita ja jorinoita.
Kurkistin paivan aikana pariin kirkkoon ja vierailin vanhoissa varakkaiden immeisten asuinrakennuksissa ihaillen koristeellisia ja jylhan pompooseja huonekaluja. Kavin Juanita-muumion museossa, vaikka Juanita itse oli parhaillaan kunnostettavana. Paikalla lasisessa jaakaapissaan oli kuitenkin toinen inkojen uhraama tyttomuumio, Sarita.
Andeilta on loytynyt muistaakseni 18 lapsen jaatynytta muumiota. Inkat uhrasivat lapsia jumalina pitamilleen vuorille. Juanita oli sailynyt hammastyttavan hyvassa kuosissa jaisen vuoren huipulla ennen kuin lumivyoryma paljasti tyton haudan. Nama nuoret uhrattavat olivat melkoisia karpaaseja. Muutaman vuoden ikaisina valitut edustuskelpoiset uhrilampaat kerattiin kodeistaan omiin taloihinsa, joissa heita alettiin valmistella ja kouluttaa (lue; aivopesta) tulevaa uhraustaan varten. Ensin kaveltiin pitka matka Cuscoon seremonioita varten, ja sitten useamman paivan marssiturnee vuorille, joissa uhraaminen tapahtui. Lapset kuihdutettiin paastolla ja huumattiin kokalehdilla ja -juomilla siihen kuntoon, notta isku ohimoon tuntui vahemman raa`alta toimenpiteelta.
Arequipan lahella on Colca Canyon, johon lahdin kolmen paivan trekille. Colca Canyon on kuulema tuplasti syvempi kuin Grand Canyon, mutta itsehan en ole tuota jalkimmaista kaynyt kahtomassa. Hieno ja sopivan tasoinen trekki laiskanpulskealle turistille. Aamut kaveltiin ja illat syotiin ja lojuttiin. Andien kondoorit olivat upea naky, vaikken mikaan ornitologi olekaan. Meijan porukan opas Miguel oli mainion lunki kaveri, joka tiesi nopeita oikoreitteja, jotka lyhensivat marssimatkaa ja mahdollistivat pidemman laiskottelun auringossa uima-altaalla vuorten keskella.
Porukka oli muuten mainiota, mutta loytyihan se arsytyspisteita rajusti tokkiva immeinen viimeinkin nain reissun loppuvaiheessa. Huumorintajuton ja toykea saksalaismimmi, joka puhui taukoamatta Kuubalaisesta Poikaystavastaan ("Kuubalainen Poikaystavani rakastaa valkoista ihoani, siksi en ota aurinkoa" "Kuubalainen Poikaystavani avaa minulle aina ovet, kaikilla itseaan arvostavilla naisilla pitaisi olla Kuubalainen Poikaystava" "Mita, eiko sinulla ole Kuubalaista Poikaystavaa?") Jos ikina kuulen tuon sanaparin uudestaan, multa varmaan rajahtaa paa. Ainoat hauskat hetket mimmin kanssa koin, kun han kertoili saksalaisista sukulaisistaan, jotka ottavat aina tuppervaara-astiat mukaan buffetravintoloihin ja post-it-laput mummolaan merkitakseen perintotoiveet.
Mutta kuten sanoin, reissu on loppuvaiheissaan. Puskin vappuaattona yobussilla takaisin Limaan. Vieressani istui oikein mukava limalaiskundi, jonka kanssa jutellessa ja leffoja katsellessa matka sujui nuohevasti. Otin hieman nopeita kaanteita taalla Liman paassa, ja lahdenkin jo illalla yrittamaan kohti Eurooppaa. Perun ja Bolivian keikka oli pintaraapaisu Etela-Amerikkaan, mutta hyva ja tiivis sellainen. Paan sisaisessa karttapallossa pyorivat jo Ecuador ja Kolumbia, mutta todennakoisesti seuraavan parin vuoden matkakohteeni ovat taman rahaanielleen turneeni jalkeen Mikkeli ja Pieksamaki.
tervetuloa kotiin!
VastaaPoista