Krunikasta syvälle Savoon

Istuin bussissa matkalla kohti Mikkeliä ja kaivelin paniikinomaisesti taskujani ja laukkuani. Kotiavaimet kadoksissa! Kunnes muistin, ettei minulla tietenkään ollut kotiavaimia, koska minulla ei ollut kotia. Kruununhaan yksiön sisältö oli pakattu peräkärryyn ja lähetetty Savoon jo muutama päivä sitten. Olin tulossa perästä parin päivän viiveellä, koska olin jäänyt juhlimaan Australiaan muuttavan morsmaikun laivapolttareita. Mutta sehän onkin jo Aivan toinen tarina.

"Aivan toinen tarina.."

Moni viimeisten viikkojen vieras oli tepastellut Krunikan kämpän narisevilla lankkulattioilla ja huokaillut mitenkä monet lattiapiknikit, kemmakot ja sienimetsäleikit siellä olikaan vietetty. Totta. Krunan viimeisiä kemujakin oli juhlittu jo ainakin kolmesti. Asianmukaiset huomionosoitukset halvimmalle ja parhaimmalla sijainnilla olevalle kämpälle, jossa ikinä olen asunut tahi tulen koskaan asumaan.

Voisin panetella tässä närkästyneenä kaupungin työsuhdeasuntojen määräaikaisia vuokrasopimuksia, mutta tosiasia on, että ilman seitsemän vuoden määräajan umpeutumista en myöskään istuisi bussissa vapaaherrattarena. (Tähän kohti jokainen voi kuvitella sopivan sananlaskun siitä, kuinka kaikella on tarkoituksensa/aikansa/merkityksensä.)

Bussissa Töölönlahden kohdalla iski karmaiseva etiäinen siitä, etten tulisikaan enää asumaan Helsingissä. Ravistelin ajatuksen pois, ennenkuin ehdin raapia tieni ikkunan läpi takaisin kadulle. Tietenkin palaisin, vuoden päästä, näinhän sanoi jo vuorottelusopimuskin. Palataan tähän ajatukseen sitten, kun olen rakentanut Vietnamin viidakkoon savimajani ja kahlinnut lähdön hetkellä itseni siihen kiinni bambuköysin...

Uusi hippalaukkuni ihanasta hakaniemeläisestä pikkuliikkeestä http://www.failedgirl.fi/ sanoo osuvasti: "Naisen on lähdettävä, kun naisen on lähdettävä." Tämän naisen aika oli lähteä maalle Savoon. Tällä erää.