Turisti autoilee

Helsingissä en tarvitse autoa. Joukkoliikenne kuljettaa mihinkä vaan. Krunikan kulmilta tavoitti kätevästi jokaikisen julkisen menopelin; jopa Suomenlinnan lautalle hölkkäsi hetkessä. Kehäkolmosen ylittämiseen tämä julkisen liikenteen ylistys sitten tyssääkin.


Veeärrä voi pitää tunkkinsa nihkeilyineen ja mukaedullisine hintoineen. Jos tietää puoli vuotta etukäteen, notta eräänä tiettynä lauantaiaamupäivänä haluaa lähtä tietyllä junalla Pieksämäelle, saattaa hyvällä säkällä saada jonniinlaisen tarjoustiketin. Luonnollisesti tiedän puolta vuotta aikaisemmin menoni. 


Yksityisautoilua on turha dissata, kun seisoskelee maalla tienposkessa ja odottelee viiden tunnin vuorovälein kulkevaa onnikkaa. On se vaan niin helppoa hypätä pihalla olevaan autoon silloin kuin siltä tuntuu ja kääntää auton nokka sinne minne haluaa.


Viime päivinä auton nokka onkin kääntyillyt varsin moneen suuntaan. Itä-Suomessa on hienoja paikkoja. Keväällä Kolin näköaloja ihaillessani mietin, miksi sitä on aina suunnattava jonnekin Malesian sademetsiin mahtavia maisemia ehtimään, onhan niitä täälläkin.




Maisemaa matkan varrelta

Puumalan kirjastossa oli esillä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitistä kertovia kirjoja ja karttoja. Joku paikallinen tyttö oli tampannut reissun ja koonnut siitä näyttelyn kirjaston seinälle. Jäin kahtelemaan löytyisikö kuvista tuttuja maisemia viime kesältä, kun eräs vanhempi rouvashenkilö iskeytyi juttusille taivastelemaan, että voi hyvänen aika kuinka joku on nuinkin hurjan reissun uskaltanut tehdä. Pitihän tuollaiseen aloitukseen tietenkin nokittaa, että tehty on, ja syksyllä lähden uudestaan tamppaamaan. Pääsin pitämään aiheesta varsinaisen yksityisluennon. Yritin olla ajattelematta sitä, että edellistä reissua varten olin treenannut hurjasti, ja silti alku oli todella rankka. Treeni on viime aikoina jäänyt vähille (lue: olemattomiin). Saapi nähdä minkälainen Raili Rapakunto lähtee matkaan elokuussa.


Lojuttiin kaverin laiturilla lukemassa akkojenlehtiä. Paketoitiin marjapensaita verkkoihin. Syötiin jäätelöä satamassa. Yritin ahtautua 60-luvun mekkoon vintageliikkeessä (huonolla menestyksellä) Bunkkeri oli kiinni, samoin kirkko. Eipä haitannut, tallusteltiin ulkopuolella. Puumala taskukoossa.

Jätskillä Puumalan satamassa

Ajelin Lappeenrantaan ja yllätin aidosti itseni, kun osasin perille kaverin uuteen kotiin navigaattorina ruutupaperin palaselle sotattuja suuntamerkkejä. Rakensimme tiiviin kylddyyrikierroksen. Hiekkalinnan perimmäistä ideaa en oikein sisäistänyt, mutta mitäs täällä huutelen, kun itse en saa hiekasta aikaan kuin satunnaisia kakkusia päiväkodin pihalla. Kylddyyria ihasteltiin myös Wolkoffin kotimuseossa (suosittelen) ja kesäteatterissa (menetteli).

Suurin yllätys iski kuitenkin kun kävimme kahvilla (ja tolkuttoman hyvällä juustokakulla) vanhaan malliin sisustetussa kahvila Majurskassa. http://www.majurska.com/  Tiskin vieressä oli kaunis vanha senkki. Olen AIVAN satavarma siitä, että se on mummon vanha senkki, jota pienenä kuolasin niin paljon, että uskoisin tunnistavani sen vaikka silmät kiinni. Vietin pitkiä aikoja ihaillen senkkiä ja suunnitellen miten asettelisin omat aarteeni sen lokeroihin ja kaappeihin, jos joskus moisen omistaisin.

Mummon senkissä oli pieni vika: vasemmanpuoleinen kaapinovi ei pysynyt kunnolla kiinni. Ja tadaa; kahvilan senkin kaapinovi lonksotti samaan malliin! Meillä oli kiire Niskavuoren Hetaa katsomaan, enkä oikein jaksanut uskoa kahvilan nuorten tyttöjen olevan kartalla huonekaluista, joten pistin omistajalle sähköpostia ja kyselin senkin alkuperää. Saapi nähdä tuleeko vastausta.




Lappeenrannan semipakollinen iltapala: vety munalla.

Nyt ottaa pannuun että tulikin niitä sateita toivottua kukkapenkeille. Joku isossa maailmassa Ameriikassa on mennyt ennustamaan, että Suomessa sataa tauotta koko kesän. Enhän minä ihan tätä tarkoittanut. Viikonloppureissua varten tilaisin kunnon kelit. Onhan se mukavampi istuskella vanhan asemarakennuksen pihalla sekä kassella vanhoja autoja auringonpaisteessa.