Uuden-Seelannin reissua

Hyppasin hetken mielijohteesta parin viikon pistolle Uuteen-Seelantiin. Aika ja raha ei antanut periksi kiertaa koko maata, joten kiertelin Pohjoissaarta, mutta palajan ehdottomasti (hieman lampimimmilla keleilla) myos Etelasaarelle, jota kovastikin kauniiksi kehutaan. Eipa silla etta pohjoisessakaan olisi valittamista. En ihmettele lainkaan notta tassa maassa haluttiin kuvata LOTR ja Hobitti. Monta kertaa metikossa kavellessa tuntui etta tallustelee Konnussa. Tongariron vuorivaelluksella taas suorastaan tunsin kuinka Klonkku hiipii perassa. Jaa minako Taru Sormusten Herrasta -fani... :)

Australian jalkeen viileat kelit olivat pienoinen tiputus maanpinnalle. Auckland ei varsin nayttanyt parhaita kasvojaan. Ikakulttuurishokki iski saapuessani hostelliin. Joka jannu istui yhteistiloissa nena kiinni lapparissa, kannykassa tahi naissa uusissa taulutietokoneissa, jotka ovat mulle aivan tahtitiedetta. Kun meikalainen alkoi (silloin kivikaudella) matkustaa rinkkansa kanssa, hostellien yhteishuoneet olivat paikkoja, jossa hengailtiin toisten kanssa ja vaihdettiin reissuvinkkeja. Onneksi loytyi myos immeisia, jotka eivat asuneet netissa koko aikaa. Kavin kahtelemassa iltamenoloita parin omanikaiseni mimmin kanssa. Loppuillan istuin jorisemassa kaikesta maan ja taivaan valilta loistavan walesilaiskundin kanssa. Ja ennen kuin ehditten kuvitella mitaan, saanen lisata etta enimmakseen jauhoimme jannun australialaisen kundikaverin sitoutumiskammosta.

Uuden-Seelannin museot ovat mahtavia. Kavin moisissa seka Aucklandissa etta Wellingtonissa, ja sain kummassakin kulumaan koko paivan. Olen aina ollut enemman kiinnostunut lahihistoriasta kuin vanhoista luunpalasista ja saviastioista, ja kummassakin museossa oli loistavia osioita, kuten lapsuus Uudessa-Seelannissa viimeisten kahdensadan vuoden aikana. Suosittelen lampimasti.

Hyppasin Aucklandista Straybussin kyytiin. Taalla on useampikin bussifirma joka tekee naita hop on/off -tyyppisia rundeja. Sain onneksi vinkkia jo etukateen mika firma kannattaa valita, jos ei halua matkustaa teinilauman kanssa baaribussissa. Stray on enemman immeisille, joita kiinnostaa muukin kulttuuri ja tekeminen kuin baarihyppely. Tarkoituksena oli laskeutua saarta alas hieman hitaammalla tahdilla, viipya pari paivaa paikassaan, mutta taas kavi se perinteinen loistotyyppeihin tutustuminen. Hyvassa porukassa haluaa jatkaa matkaa, ja niin loysinkin ihteni paatepisteestani Wellingtonista muutamaa paivaa suunniteltua aikaisemmin.

Maisemat matkan varrella olivat mahtavat. Pysahtelimme matkan varrella kahtelemaan milloin mitakin vesiputosta ja yostopit olivat aina kauniilla mestoilla, joinne ei valttamatta paikallisbusseilla matkustaessaan loytaisi. Jos tassa nyt huonoja puolia hakemalla hakee, niin se on rahanmeno. Useimmat stopit oli soviteltu paikkohin, joissa oli tarjolla jos jonkinlaista maksullista reissua ja toimintaa. Maksuton vaihtoehto oli useimmin vain kavely. Jos ei halunnut vieria zorbipallossa paa pyoralla rinteita alas tahi roikkua kintustaan bengikoydesta, sai tampata aika lailla. No tamppaaminenhan on mulle tuttua, joten sita tulikin tehtya oikein olan takaa.



Strayporukan kanssa luolaretkella. Kaytiin tutkimassa paikallisia loistematoja ja tippukivia.





Kulttuuri-illassa paastiin osallistumaan vanhoihin maoriperinteisiin.





Jatan hetkeksi Uuden-Seelannin jorinat tauolle. Kirjoittelin tata blogiani hostellin aulassa, ja pari tuttua irkkumimmia kavi juuri koputtelemassa olkapaalle ja kyselemassa mukaan muutamalle. Notta jatkan tarinointia Tongariron vaelluksesta ja LOTR-kierroksesta tuonnempana.