Hiljaiset sähkömopot käsilämmittimillä, katukeittiöt, saasteinen ilma, kielimuuri, jatkuva tuijotuksen kohteena oleminen (ottakee nyt jumankeuta valokuva niin kestää pidempään), suloiset kiinalaiset lapset, sokkeloiset kauppakujat, julkiset ovettomat kouruvessat. Tällainen filminauha tulee varmaan pyörimään päässä.
Eräs yhteinen tekijä tällä turneella on HomeInn-hotlaketju, johon tarvittaisiin jo kantakortti. Jostain syystä päädymme aina näihin iloisten tyttöjen kansoittamiin hotelleihin. Onhan se tietenkin asiakkaille todella kätevää, että tyttömainokset sujautetaan oven alta. Siitä voi sitten korttiloista valita minkä tyyppistä seuraa haluaa. Kerää vaikka koko sarja.
Yritämme säästää asumisessa rahaa ja sulloudumme salaa neljästään kahden hengen huoneisiin. Välillä ihmettelen eikö respantyttöjä mietitytä yhtään, kun aulaan pölähtää kahdenkymmenen hengen seurue nyssäköineen, ja muutaman huoneen luovuttamisen jälkeen aula on tyhjä.
Erään HomeInnin pihalla pidimme varsinaisia uudenvuodenkemuja. Ilotulitusraketit ovat melkoisen halpoja täällä, eikä turhia rajoituksia niiden räjäyttelyyn ole säädelty. Tai jos onkin, eihän myö tyhmät turistit sitä ymmärretä. Ostimma isot paketit pommeja ja räiskimmä menemään. Hotellin vartija oli geimeissä mukana, kysäisi vaan kohteliaasti käsimerkein viimeisen pommin pamahdettua, että olihan tämä sitten tässä, joohan...
Yhdessä kaupungissa kävimmä kivassa buffaravintelissa. Itse sai kokkailla keitoksensa pöydässä levyillä, ruokaveneet purjehtivat pitkänä jonona pöydän ohi kulkevassa purossa ja oluttakin sai kiskoa samaan halpaan hintaan niin paljon kuin napa veti. Meille suomalaisillehan se sopi. Sain uskollisen ihailijan paikan kuurosta apupojasta. Keskustelimme viittomakielisanakirjan avulla useamman tovin varsin hyvin toisiamme ymmärtäen. Se oli oikeastaan pisin ja merkityksellisin keskustelu, jonka olen paikallisen kanssa näillä lakeuksilla käynyt. Englantia täällä vääntää todella harva. Aina ei auta edes elekieli tahi piirtäminen. Ollaan välillä niin eri aaltopituuksilla kiinalaisten kanssa ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa.
Hyppäsimmä parin matkatoverin kera poies eräästä kaupungista ja kävimmä vuoristoreissulla. Eihän sekään mennynnä aivan niinkuin Strömsössä. Emme päässeet niille huipuille ja paikoille joihin halusimme, mutta tulihan sitä jollekin kukkulalle kiivettyä ja vesiputousta kasseltua. Onhan näitä vuoria ja vesiä nähty reissuvuosien varrella, tämän reissun anti olikin siinä, että pääsi edes hetkeksi luonnon keskelle kaupunkivilinästä.
Mulla on kaiketi olleet hieman vääräntyyppiset mielikuvat ja odotukset Kiinasta. Odotin enemmän riisipeltoa ja maalaismaisemaa, eli ilmeisesti aikahyppyä sadan vuoden taakse. On sitä maaseutuakin välillä bussin ikkunasta näkynyt, mutta asetumme aina kaupunkeihin. Näissä pikkukaupungeissa on saman verran väkeä kuin koko Suomessa. Muistan kuinka yritin aikoinaan rautalangasta vääntää intialaisille että kertomani väkiluku koskee todellakin koko maata eikä ainoastaan pääkaupunkia. Täällä kielimuurilandiassa moista keskustelua ei pääse edes avaamaan.
Kylmyys syö naista. Olin viettänyt kesää niin monta kuukautta, ettei kroppa taas oikein tajua että ollaankin Suomen lämpötiloissa lammaspipo päässä. Reissuväsymystä saattaapi myös olla hieman ilmassa. Moitin ihteäni siitä, että menen lampaana laumassa (vaikkakin mukavassa sellaisessa), enkä suhaile enemmän itsenäisesti. Määmää vaan bussin kyytiin, ja jos joku kertoo mikä on seuraavan kaupungin nimi niin kiva, jos ei, niin ihan sama. Onhan siellä kuitenkin HomeInn. Ja taas mennään.
Huomenna tosin Shanghaihin, johon asetutaan jopa neljäksi päiväksi. Jospa siihen kaupunkiin saisi kosketuspintaa enemmän kuin näihin yhden yön HomeInnilöihin. Tästä lisää tuonnempana.
Onko jo lievää reissuväsymystä havaittavissa? :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista