Lapin reissu

Lomailin pari viikkoa Pohjois-Lapissa. Majailin mökkivieraana Inarilla ja kävin sieltä käsin Norjassa autoreissulla, Lemmenjoella vaeltamassa ja muilla pikku turneilla mettäpoluilla,  kalajärvillä ja lakkasoilla.

Melkoisella elämysmatkalla cityturisti onkin ollut. Maisemat siellä ylhäällä ovat mahtavat. Valokuvat muistuttavat vain etäisesti alkuperäisiä kuvauskohteitaan. Kaupunkilaiselle löytyy rauhaa ja luontoa ämpärikaupalla. Elukoita juoksentelee vastaan joka puskasta. Harvoin sitä Krunikan katuja tallatessaan bongaa samana päivänä hirven, poron, ketun, jäniksen ja lintua jos jonkinlaista. Tosin useamman kuin kerran sain itseni kiinni vilkuilemasta olkani yli karhujen varalta. Urbaani urpo.

Tykästyin kalastukseen. Tosin turistin kalaonni/kalastustaidot olivat sen verran huonot, että huolimatta runsaasta yrityksestä koko reissun saaliiksi kertyi erittäin pieni hauki, vielä pienempi harjus ja limainen keppi. Eräänkin kerran minut jätettiin järvelle hankkimaan iltaruokaa muiden mennessä keräämään lakkoja. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä se sapuskan saalistaminen. Lippa oli kiinni järven pohjassa ja kalastaja saappaineen päivineen suonsilmässä. Kalojen sijaan pyydystin hyviä maisemia ja valokuvia.

Pääsin kahtelemaan päivän verran Norjan rannikkoa. Auto nieli kilometrejä ja matkalla näkyi hienoja maisemia ja paljon lampaita.

Norjan Pykeijassa söin kuuluisaa kuningasrapua. Pykeija on meleko jännä paikka; Pääosa kylän asukkaista on 1800-luvun puolivälissä Suomen puolelta köyhyyttä ja nälkää pakoon lähteneen siirtolaisjoukon jälkeläisiä. Tiekin rakennettiin tähän kalastajakylään vasta 60-luvulla. Jonniinlainen vanhakantainen suomen kielikin siellä vielä pyristelee. Kylä on olluna usein uutisissa viime aikoina, juurikin tuon kuningasravun pyydystyksen vuoksi.

Aloittelin vaeltamista parilla pikku kävelyllä. Tamppasin Pielpajärven erämaakirkolle, jonne on metsäpolkua suuntaansa vähän vajaa viisi kilometriä. Missattiin häät puolella tunnilla, vastaan tuli hääseurue pappeineen päivineen eräkamppeissaan. Vanhaa 1760-luvulla rakennettua kirkkoa tutkiessa huomasin notta on sitä tageja väännetty ennenkin; sakastin seinistä löytyi terveisiä 1800-luvulta saakka. Könysin viimein kellotorniin keikkumaan. Onneksi luin vasta jälkeenpäin, että huhu kertoo lapsensa tappaneen piian haudanneen ruumiin kellotornin perustuksiin, ja että kellotornista kerrotaan kuuluvan silloin tällöin levottoman sielun itkua...

Tamppasin kolme päivää Lemmenjoen kansallispuistossa. Aikaisemmin samalla viikolla kiipesin Joenkielisen tunturille, josta sanottiin olevan loistavat näköalat. Olisi varmaan ollutkin ilman hernerokkasumua. Olisi ajanut saman asian, jos olisin iskenyt muovipussin päähäni ja juossut mökin portaita ylös alas viiden tunnin ajan. Menetetty maisema jäi kaivelemaan niin kovasti, että lähtiessäni kolmen päivän Lemmenjoen reissulle pidensin matkaani ylimääräisellä pistolla Joenkielisen tunturille. Juoksin rinkka selässä kilpaa sadepilven kanssa jyrkkää tunturia jalat maitohapoilla. Kyllä kannatti. Minä voitin, pilvi hävisi.

Vaellusriparin jälkeen en ole Lapin korvissa vaeltanut. Helpotin hommaa lähtemällä merkitylle reitille ja tähtäämällä yöt autiotupiin. Sen mitä erämiestaidoista jäi puuttumaan, korvasin eränaistaidoilla; "Mie oon aika huono tuon kirveen käytössä..." oli lähtölaukaus autiotupien herrasmiehille rynnätä hakkaamaan nuotiopuita tahi "Meleko märkiä nämä puut..." ja kas, nuotio oli sytytetty ja sen ylläpito huolehdittu koko illaksi. Ei silti, kyllä sitä itsekin osaa jos jonkinlaista. Nuotiot syttyy ja sapuskat valmistuu nokikattilassa. Taito onkin siinä, ettei turhaan itse rehki, jos kerran innokkaat eräjormat haluavat esitellä taitojaan.


Ainut miinuspuoli on Lapin matkailussa oli sää. Itikoidenkin kanssa pärjäsi. Oikeastaan niitä ei ollut läheskään niin paljon kuin aina herjataan. Mutta se sää... Suomen kesä on niin lyhyt ja hellepäivät niin kortilla, että tällaista auringolla käyvää immeistä se kylmyys ja sateisuus syö meleko lailla. Sitten taas kun muutaman harmaan päivän jälkeen aurinko paistoi, kaikki näytti taas ihan erilaiselta. Säätä kun ei voi määrätä, eikä Lappia siirtää etelään. Eiköhän tässä vuoden aikana ehdi muutama hellepäivä tulla vastaan.



Autiotuvilla ukot kyselivät että iskikö nyt Lapin hulluus. Jos tämä tarkoittaa sitä, että kaikki lomansa viettää Lapissa hamaan loppuun asti, niin ei se hulluus tainnut iskeä. Mutta loistavat vaellusmaastot jäivät vähän kaivelemaan. Eihän sitä tiedä, jos tuon kartan ja kompassin kanssa tulee kavereiksi, uskaltaisiko merkityiltä poluilta hieman syvemmällekin korpeen joskus hyökätä.



Mutta nyt on vuorottelija taasen sivistyksen parissa ja viikonloppu menee Jurassic rokkiloissa. Sieltäkö se sivistys sitten löytyy, tämä valkenee varmaan sunnuntaiaamuun mennessä.