Pikavuoron paskamainen loppu

Loistava reissu sai melko paskamaisen päätöksen. Kirjaimellisesti. Jokunen päivä sitten pysähdyimme korealaiseen kalaravintolaan matkalla Soulista Gyeongjuun. Pöytä oli laitettu varsin koreaksi. Alleviivaan tässä hillittömän näppärää sanaleikkiä... Raakaa kalaa oli kaikissa mahdollisissa muodoissaan ja mie ainakin söin jokaista laatua useampaan otteeseen. Kaikki maistui hyvältä, henkilökunta opasti kalan oikeaoppisessa nauttimisessa; kuinka kala käärittiin salaatinlehteen, dipattiin erilaisiin soosseihin ja kaikilla oli niin mahottoman mukavaa. Eipä ole enää.

Ensimmäiset sairastuivat seuraavana iltana varsin kettumaiseen vatsatautiin. Kolme matkatoveria jäi potemaan Gyeongjuun muiden jatkaessa paikallisbussilla kohti Pikavuoron päätepistettä Busania. Itsehän kehuskelin jokaisessa mahdollisessa välissä kuinka työskentely päiväkodissa on antanut loistavan vastustuskyvyn kaikkia mahdollisia tauteja vastaan ja kuinka MINÄ ainakaan en sairastu kaikenmaailman kulkutauteihin. Ylpeys käy lankeemuksen edellä nääs.

Onko meillä vielä mukavaa...?

Vietimmä eilen kipparin synttäreitä, jotka luonnollisesti muutaman maljan ja maljapuheen jälkeen päätyivät kuskin makutottumukset tuntien paikalliselle mäkkärille. Kynttilät vaan pystyyn BicMäkkiin ja juhla-ateria oli valmis. Kyseistä ruokalajia ei meikäläisen tarvitse syödä muutamaan aikaan, sen verran syletti oksennella hampurilaisia ja ranskalaisia puolta yötä hostellin vessassa. Myös raaka kala saa vähäksi aikaa jäädä rauhaan. Saa nähdä mitä tämä pienehkö välikohtaus tekee sushihimolleni. Tänään en olekaan saanut alas kuin nestettä. Kiinteää ruokaa odotellessa.

Gyeongju oli mukava paikka odotella vatsataudin itämistä. Kaupunki oli täynnä vanhoja shillahautoja, isoja nurmikukkuloita. Osa haudoista oli maksullisella museoalueella, mutta eksyimmä iltamyöhään haudoille avoimeksi jätetystä portista. Näimme muutaman paikallisen lenkkeilijän ja arveluttavasta asennosta tavoitetun nuorenparin, joten emme mekään varmaan aivan laittomilla teillä olleet. Kävimmä myös bussilla kahtelemassa kauempana sijaitsevia temppeleitä ja buddhapatsaita. Näiden nähtävyyksien välillä oli neljän kilometrin vaellus ylämäkeen, jonka aikana jouduin toteamaan etten enää ole caminokunnossa.

Pikavuoro on siis valmiiksi taputeltu. Porukka on pikkuhiljaa lähtenyt omille kiertoradoilleen, tänään hyvästeltiin kippari ja viihdepäällikkö. Muutaman pikavuorolaisen kanssa lähdetään vielä takaisin Souliin. Meni tuo edellinen Soulin stoppi niin vauhdikkaasti ohi, että valtaosa suunnittelemistani jutuista jäi tekemättä ja käymättä. Ainakin Everlandin huvipuistoon on päästävä kirkumaan vuoristoratoihin.

Vanhan viisauden mukaan silloin on osattava lopettaa, kun on vielä hauskaa. Tämä pitää paikkansa myös Pikavuoron kohdalla. Reissu on ollut aikamoinen paketti. Monen sillä hetkellä ei niin loistavan hetken kanssa aika todennäköisesti kultaa muistot. Pitkästä Kiinan yhden stopin turneesta muistan jälestäpäin todennäköisesti vaan ne kaikki helmet, kuten vuorireissun, ilotulitukset hotellin pihalla, eksymiset pienille kujille, joiden varrelta ne pistoolit ruokalat ja juottolat lopulta löytyivät, "keitä itse ruokasi"-mestat ja hengailun hauskojen immeisten kanssa. Alkumatka tuntuu jo joltain kaukaiselta sumulta, joka tapahtui aikoja sitten. Kahteen kuukauteen on mahtunut paljon.

Viihdepäällikön ja Kipparin viimeiset haastattelut Busanin hostellin katolla.

Ja ei, en edelleenkään tiedä minne matka jatkuu Soulista. Todennäköisesti suhaan loppukevään Aasiassa, mutta tämäkään ei ole kiveen kirjoitettu. Kassellaan viikon päästä missä ollaan Jouko ja Kosti. Odotan itsekin jännittyneenä päätöksiäni.