Vietnam, missa olet ollut kaikki nama vuodet? Tai paremminkin; missa mina olen ollut kaikki nama vuodet? Lahelta ovat reissut kulkeneet, mutta jostain kumman syysta en ole koskaan ajautunut naille nurkille.
Saavuin Saigoniin eli virallisemmin Hồ Chí Minh Cityyn viime sunnuntaina. Kaupungin nimi vaihtui jalkimmaiseksi seta Hon mukaan Vietnamien yhdistyttya 1976. Saigonia taalla kuulee kuitenkin kaytettavan varsin usein. Tapeltuani taksikuskin kanssa matkan hinnasta (voitto!) saavuin mukavalle hostellille, joka oli onneksi korttelin verran kauempana sotatannerta muistuttavalta backpackerkadulta. Keskustelin sujuvasti englanniksi vartin verran huonekaverin kanssa, kunnes tajusimme olevamme molemmat samasta maasta ja vaihdoimme suosiolla kotimaiselle taajuudelle.
Kymmenen hengen reissariporukalla kavimma syomassa hotpot-mestassa (jo Kiinasta tuttu keita-itse-ruokasi senkin laiska asiakas -konsepti), jossa useimmankin ruokailijan padassa kiehui sammakko. Kanadalainen kundi Eric kaivoi kassistaan pehmohain, jonka istutti poytaan kuvattavaksi sammakon viereen. Ericin reissublogi kertoo pehmohai Finin seikkailuista ympari maailmaa. Harmikseni unohdin kysya blogin osoitetta. Yritin jalestapain googlettaa erilaisilla hakusanoilla, mutta eipa viela onnistanut. Syotyamme istuskelimme katukuppilassa kahtelemassa paikallisten amatoori-Jacksonien tanssiesityksia ja nauttien halpaa n.40 senttia maksavaa olutta. Ranskalainen Lea on asustellut Saigonissa jo nelisen kuukautta, ja mimmi nayttikin sitten parin paivan aikana erinomaiset paikalliset ruokaravintelit. Vietnamilainen ruoka on loistavaa!
Vietin kokonaisen paivan Vietnamin sodassa. Aamupaivalla kavin ihmettelemassa vietkongin kayttamia Cu Chi -tunneleita. Varsinaisesti tunnelien sisalle ei paassyt kuin 120 metrin matkalle, mutta lieva ahtaanpaikan kammo yritti iskea paalle jo puolessa valissa ryomimista. Tunneleita kaytettiin taistelujen aikana piilopaikkoina, majoitustiloina, huolto- ja viestintareitteina ja varastoina. Voin vain kuvitella pitkia ahtaita oita tunneleissa piileskellessa, vaikkakin mie oon lomalaskeineni varmasti jo kolmen vietkong-sissin kokoinen. Sissisodassa kaytetyt riisipeltoihin katketyt ansat olivat myos melko kettumaisen nakoisia.
Tunneleilta jatkoin samalla tarmolla sotamuseoon. Museo tuntuu herattavan immeisissa melko ristiriitaisia tunteita. Totta on, etta museo esittaa sodan vahvasti vietnamilaisten kannalta lilluen patriarkaalisessa propagandassa, mutta valokuvat esim. hymyilevasta amerikkalaisesta sotilaasta roikottamassa vietkong-sissin paata ovat tosiasioita, joita ei voi kieltaa. Kuulin sittemmin tarinan amerikkalaisrouvista, jotka olivat sita mielta, ettei mitaan kauheuksia oikeasti ole tapahtunut, vaan kaikki on pelkkaa Amerikkaa vastaan suunnattua propagandaa.
Museo pelaa pitkalti vaikuttavilla valokuvilla. Minuun iskivat ehka vahvimmin kuvat lapsista, jotka olivat syntyneet epamuodostumien ja muiden vammojen kanssa Agent Orange-myrkyn takia. Museossa oli myos hieno valokuvanayttely, jonka otokset oli keratty kentalla kuolleiden sotavalokuvaajien arkistoista.Vietnamin sodasta (tai Amerikan sodasta, kuten taalla sanotaan) on tehty jokaisen kantilta niin monta kirjaa, leffaa, tv-sarjaa jne, etten tassa sen kummemmin heittaydy Tutteli Hammermanniksi, vaan annan jokaisen pohtia sodan syita ja seurauksia ihan tykonansa.
Saigonista tehdaan kymmenia erilaisia halpoja turistireissuja lahialueille. Halusin nahda Mekong Delta -alueen, joten huristelin sinne minibussilla parinkymmenen muun turistin kanssa. Ihan ok reissu, paremmillakin olen joskus ollut. Suurinta antia lienee ollut veneilla suhaaminen pienia joenuomia pitkin. Jannittavampaa suhaamista oli kuitenkin Saigonin katujen ylittaminen hallitussa liikennekaaoksessa. Nyrkkisaantona on kulkea rohkeasti ja maaratietoisesti kadun yli mopojen ja autojen suihkiessa ohi kummaltakin puolelta.
Tulin yobussilla pari paivaa sitten Nha Trangiin. Toisaalta tykkaan paikasta kovasti, toisaalta olen jo valmis jatkamaan huomenna matkaa. Olen paa-asiassa maata karissyt manaattina rantsussa. Nahkan palamisesta syytan Filppareilla aloittamaani malarialaakitysta, jonka sivuvaikutuksena on (laakarini kieltaessa jyrkasti asian) yliherkkyys auringolle. Niinpa otan riskin ja jatan laakkeet vastedes ottamatta. (Tulkoot malaria, olivat hanen viimeiset sanansa...) Kavin mukavalla saarireissulla ja tanaan aivan mahtavalla sukellusreissulla.
Mitaan sen kummempaa hyvaa reissuporukkaa taalta ei ole loytynyt. Englanninkielinen sanapari random people kuvastaa ehken eniten sita, etta olen lahinna hengaillut ja jutustellut irtotuttavuuksien kanssa. Saarireissulla oli kolme brittimimmia, joiden kanssa hengailin paivan. Sukellusreissulla oli kiva norjalainen kundi, jonka kanssa kavimma luntsilla. Chilelainen kundi samasta huoneesta yritti turhaan pyydella drinksuille; olen ollut ihan elakelainen ja kaynyt aikaisin nukkumaan heratakseni reissuilleni aamuvarhain. Hieman ironista, silla Nha Trang jos mika on pahimman luokan biletysmesta. Tata kirjoittaessani (iltapaivalla kolmen aikaan) ohitse horjuu juuri tuhannen paissaan oleva parikymppinen kundi puristaen toisella kadella halpaa kaljatolkkia ja tukien toisella kadella itseaan seiniin ja vastaantulijoihin. Jiihaa lansimainen turismi.
Tama lansimainen turisti lahtee nyt kyselemaan minkatyyppisia bussilippuloita loytyisi Hoi Aniin huomiselle. Rantalaiskottelu saa luvan loppua, nyt lahden kohti kylddyyria.
Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks - humehia ovat!
VastaaPoista