Väilasku Savoon

Nyt Syvällä Savossa kuunnellessani kattoon hakkaavaa kaatosadetta mietin, olinko sittenkään juuri äsken Espanjan auringossa. Viikko sitten tähän aikaan kävelin kohti Arcaa, viimeistä stoppia ennen Santiago de Compostelaa. Ja viäntäessäni savoa tovereille ja sukulaisille mietin, olinko oikeasti vasta vajaa viikko sitten kansainvälisten tamppitovereideni kanssa viimeisiä iltoja istumassa ja vannomassa että tällä setillä tavataan vielä. Hurjimmat suunnitelmat koskivat Taiwanin halki kävelyä. Saapi nähdä. Vuosien varrella on tullut tavattua jos jonniinlaista hiihtäjää tuolla maaliman kylillä ja oltua osana kaikenlaisia reissuporukoita. Osan kanssa pidetään vieläkin yhteyksiä, osa on unohtunut jo ennen Helsinki-Vantaata. Jotenkin on sellainen olo, että tästä kombosta vielä kuullaan.

Valmistauduin olemaan Suomessa viikon ennen seuraavaa reissua, mutta viisumiasiat saattavat pitää meikäläisen näissä sateissa hieman pidempäänkin. Olisin lähdössä Australiaan, josta sittemmin Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Tarvitsen siis nyt jo Kiinan viisumin valmiiksi mukaan, mutta kaikki tähän matkaan liittyvät paperit eivät ole vielä kunnossa. Jos en saa viisumia tällä viikolla, joudun joidenkin kiinalaisten lomien tahi juhlapyhien takia odottelemaan lähetystön aukeamista lokakuun paremmalle puolelle. Toisaalta hätäkös tässä, muutama viikko sinne tänne. Kuka näitä päiviä laskee, kun töihin paluu lasketaan kuukausissa, ei viikoissa.

Kiirehdin Suomeen ollakseni läsnä häissä. Loistavissa häissä, täydellisissä häissä niin järjestelyiltään kuin erityisesti tunnelmaltaan. Kinttulihakset olivat aamulla kipeämmät tanssimisen kuin kuukauden tamppireissun jälkeen. Ja vatsalihakset vinkuivat liiasta nauramisesta. Kuvamateriaali näistä kemmakoista jääköön vain asianomaisten nähtäväksi, mutta ihanasta juhlamekostani on laitettava todistetta. Läskiä ei tällä tamppireissulla jäänyt niin paljon tien varteen kuin edellisellä kerralla, (johtuen syömä- ja juomatottumuksiltaan samanhenkisestä tamppiseurasta...) mutta mekko solahti päälle hieman vaivattomammin kuin ennen reissua.

Mutta palatakseni vielä Espanjaan. Saavuimme Santiago de Compostelaan viime tiistaina hieman sekavissa tunnelmissa. Seisoimme katedraalin aukiolla ja katsoimme kummastellen toisiimme. Tässäkö se sitten oli. Kävelimme kuukauden ja nyt homma on paketissa ja tiet eroavat. Ei kuitenkaan ennen viimeisen illan kemuja. Näimme pienen kaupan ikkunassa ilmoituksen vuokrahuoneesta aivan keskustassa, otimma sen ja asetuimma taloksi.

Iloinen irlantilaispariskunta löysi meidät jonottamasta pyhiinvaellustoimistolla pyhiinvaellustodistuksiamme. Sovimme treffit illaksi, levittäydyimme pieneen katukuppilaan, ja kuin ihmeen kaupalla kaikki tutut joihin halusimmekin törmätä osuivat samaan paikkaan juuri samaan aikaan. Meleko lystikäs ilta. Siinä tuli naurettua ja itkettyä mennyttä reissua pitkälle aamuun asti.

Yritin perata satojen kuvien joukosta juuri sitä topkymppiä, jonka haluaisin laittaa tänne näytille. Mahdoton tehtävä. Niin paljon muistoja ja lystikkäitä tarinoita kuviin liittyy, että niiden karsimiseen meneekin hieman kauemmin kuin ajattelin. Palaan kuviin tuonnempana. Nyt kuuntelen sadetta.