Santiago de Compostelaan on matkaa enaan 43 kilsaa. Aivan nurkan takana siis. Otetaan loppu rauhallisesti ja kavellaan pari parinkymmenen kilsan paivaa. Kaikki haluavat paasta pian perille, mutta toisaalta jokainen haluaa viela pidentaa aikaa ennen kuin tiet eroavat. Taiwan, Australia ja Jenkki jatkavat Finisterraan, maailman loppuun, Kanada lahtee Alicanteen (heh, meleko tuttu paikka allekirjoittaneelle) caminon varrella tapaamansa miekkosen luokse ja mina piipahdan viikon verran Suomessa ennen kuin lahden paivystamaan Hki-Vantaan kentalle lentoa jonnekin maapallon toiselle puolelle.
Ollaan Ribadiso do Baixossa, pienessa kylassa, jossa ei ole muuta tekemista kuin maata takapihan nurtsilla arskaa ottamassa ja rakentaa jattipadallinen risottoa. Taydellista. Talla reissulla olen skippaillut isot kaupungit, niiden nahtavyydet ja katedraalit tulikin koluttua tarkkaan viime vuonna, ja yopynyt pikkukylissa ja albergueissa. Paljon mukavampi ja rauhallisempi tunnelma, ei kiire minnekaan ja aikaa tarinoida tamppitovereiden kanssa patioilla ja takapihoilla.
Eraana paivana istuskelin eraankin pienen kylan alberguessa turinoimassa kolmen espanjalaisen, jenkin ja skotin kanssa. Olimme yllattavan samaa mielta joistain asioista, ja jotenkin keskustelu kaantyi aina kunkin maan koulutussysteemiin. Aloimme kayda lapi ammattejamme, ja kas kummaa, jokaikinen oli jonkin alan opettaja. Pedagogiikkamagneetti toimii.
Saa on vielakin taydellinen, vaikka syksy alkaa nakya taallakin. Aamuisin on viileaa, mutta hihoja ja lahkeita saa alkaa kaaria jo auringonnousun aikaan. Iltapaivat ovat helteisia ja kauniita.
Normaalisti aloitamme tamppauksen jo kuuden, seitseman maita. Alunperin siksi, etta valttaisimme kuumien iltapaivien kavelyt, nyt siksi, etta viimeiset sata kilometria ennen Santiago de Compostelaa on yhta suurta karjanajoa. Saadakseen compostelan, todistuksen siita, etta on kavellyt reitin, taytyy tampata sata viimeista kilometria. Lisaksi useat eri caminoreitit yhdistyvat nailla huudeilla, joten valilla tallataan melkoisessa jonossa. Eilen tosin tuli istuttua iltaa Palas de Reissa. Satuimme kaupunkiin suuren paikallisen fiestan iltana, joten taytyihan sita itsekin osallistua juhlintaan. Joten tana aamuna emme olleet aivan skarppina tienposkessa kuudelta.
Risotto tuoksuu, taidan siirtya pian keittion puolelle. Ja australialaiselle lukijalleni tiedoksi; tama aussitamppitoverini raahaa mukanaan 650 gramman Vegemite-purkkia (kuvottavaa tohnaa, jota aussit laittavat leivan paalle, ja jota ilman eivat nakojaan voi elaa paivaakaan...) Toisaalta, tunnen eraankin matkaajan, joka raahaa usein isoa pussia salmiakkia mukanaan. Nostan kateni virheen merkiksi ja siirryn risottopadan aareen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti