Olen näköjään käyttänyt aikaisemmin erittäin väärää ja englanninkielestä johdettua nimeä Kambodia, mutta suotakoon se blondille anteeksi. Harvemmin olen nimittäin puhunut tästä maasta muuten kuin englanniksi, jospa tämä mokaani selittäisi.
Bussissa on lysti matkustaa ja matkaseura on loistavaa, mutta melko itsenäiselle reissaajalle oli viikon tiivin porukassa matkustamisen jälkeen aika tähdellistä ottaa omaa aikaa ja livahtaa poies porukoista. Makasin tänään yksin rannalla paistattelemassa päivää, luin, söin, uin, otin halvan hieronnan. Meillä oli yya-sopimus naapurituolin israelilaispariskunnan kanssa laukkujen vahtimisessa, niin että jokainen pääsi varkausvapaasti lillumaan aaltoihin.
Täällä, kuten lukuisissa Aasian mestoissa, on kahdenlaista kulttuuria, paikallisten ja reppureissaajien. Tässä on nyt pyöritty niiden kahden sulatusuunissa. Sihauknovilleen ajaessa kuoppaisia teitä pitkin oli välillä pysähdyttävä etsimään vessoja. Julkisiahan ei tietenkään löytynyt, joten minäkin kävin matkan varrella kahden perheen kodissa vessavierailuilla. Opin nopeasti sanomaan kiitos khmerin kielellä.
Sikavillessä (osuva väännös...) rantaelämä on sitä samaa länkkärimeininkiä kuin missä tahansa Aasian muka coolissa reppureissaajien rantakohteessa. On samaa vanhaa tulipallojen pyörittelyä, mutapainia, ilmaisia drinksuja naisille, discomusan jumputusta ja humalaisia (parhaassa tapauksessa vain humalaisia) nuoria reissaajia "elämänsä matkalla". Enkä nyt lähde sen kummemmin avaamaan tuota käsitettä...
Parin kilsan kävelyn (tahi tuktuk-ajelun jälkeen) pääsi paikalliselle markkinapaikalle, jossa kojuissa rintarinnan pestiin ja kiharettiin hiuksia, surruutettiin aataminaikaisilla ompelukoneilla upeita juhlaluomuksia sekä myytiin banaaneja ja kattiloita. Koululapset tungeksivat kapeilla kujilla huudellen helouta ja monilapsiset perheet ahtautuivat saman mopon kyytiin. Pitkästä aikaa tuli innostunut fiilis siitä, että nyt ollaan taas kokemassa jotain uutta. En ole koskaan ennen ollut Kambodiassa, ja ensivaikutelmat ovat hyviä. Kotikatumme näyttää vallan maalaistieltä, vaikka kävely rantsuun ja
menoon ja meininkiin kestää vain viitisen minuuttia. Kapeaharteiset valkoiset lehmät
tallustelevat paimenineen tuosta edestä muutaman kerran päivässä.
Bussia on huollettu ja hitsailtu tänään. Pitkä ja kuoppainen tie vaati veronsa, mutta huomenna jatketaan Phnom Penhiin. Edellinen matkapäivä tänne saavuttaessa oli todella pitkä. Ristiseiskarinki kundien kanssa tosin kulutti aikaa mainiosti.
Rajanylitys oli oma souvinsa. Rajalta saatava viisumi on voitava maksaa USAn dollareissa (Kambotzan toinen virallinen valuutta), mutta korruptoituneet rajaviranomaiset vaativat rahat Thaimaan bahteissa tahi sitten ylimääräisiä dollarilahjuksia. Suurimmalla osalla ei ollut enää bahteja mukana, ja osa porukasta ei olisi millään tahtonut maksaa lahjuksia. Tätä väsytystaistelua käytiin sitten pitkänä kuumana iltapäivänä tuktuk-kuskien ja muiden meistä hyötyä haluavien paikallisten kundien sekoittaessa soppaa parhaansa mukaan. Osa porukastamme lankesi vanhaan kunnon lääkärintarkastus -huijaukseen. Heidät vietiin sivuhuoneeseen muka pakolliseen maksulliseen lekurintarkastukseen. Ja taas rahat poies turistilta.
Tämä turisti lähtee nyt petiin, sillä huomenna on aikainen herätys. Phnom Penh, täältä tullaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti